Tutkijatohtorina ja yliopistonlehtorina toimineen pätkätöille oli hyväksyttävä peruste – työvoiman tarve ei ollut pysyvä
17.11.2022 | OikeusuutisetTT 2022:67 Määräaikainen työsopimus – Sijaisuus – Työvoiman tarve
Henkilö oli toiminut Helsingin yliopiston palveluksessa samassa yksikössä yhteensä kahdeksassa määräaikaisessa, toisiaan välittömästi seuranneessa työsuhteessa, joista viisi ensimmäistä oli työsopimusten mukaan koskenut tutkijatohtorin tehtävää ja kolme viimeisintä yliopistonlehtorin tehtävää. Kaikkien työsuhteiden yhteenlaskettu pituus oli yli seitsemän vuotta.
Työtuomioistuin katsoi tutkijatohtorin ja yliopistonlehtorin tehtävien olleen eri tehtäviä, joita työvoiman tarpeen pysyvyyttä harkittaessa arvioitiin lähtökohtaisesti erillisinä tehtäväkokonaisuuksina.
Tuomiosta tarkemmin ilmenevillä perusteilla työtuomioistuin katsoi näytetyksi, että tutkijatohtorin tehtävissä oli ollut kysymys kertaluonteisista projekteista, jotka olivat riippuneet ulkopuolisesta rahoituksesta. Hoitoprosentiltaan 25:stä sataan vaihdelleet tehtävät eivät viitanneet sellaiseen tehtäväkokonaisuuteen, joka olisi osoittanut pysyvää työvoiman tarvetta.
Työtuomioistuin katsoi myös näytetyksi, että yliopistonlehtorin tehtävissä oli ollut kysymys pysyvien opetustehtävien hoitamisesta ja opetuksen jatkuvuuden turvaamisesta perustelluilla sijaisuusjärjestelyillä. Sijaisuudet olivat koskeneet ensin apulaisprofessoriksi ja sittemmin professoriksi nimitetyn henkilön opetustehtäviä, ja määräaikaisuuksien kestot oli sidottu tämän kulloinkin tiedossa olleeseen sijaistamistarpeeseen.
Johtopäätöksinään työtuomioistuin katsoi, ettei työvoiman tarve ollut ollut pysyvä eikä työsopimusten solmiminen määräaikaisina ollut ollut työehtosopimuksen vastaista.