Työryhmä valmistelemaan vesilain tarkistamista

3.10.2022 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan ehdotusta vesilain tarkistamiseksi. Tavoitteena on, että niin sanotut nollavelvoitelaitokset voitaisiin velvoittaa nykyistä helpommin osallistumaan vaelluskalakantojen elvyttämiseen. Työ on osa pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaa.

Nykyisessä vesilaissa kynnys puuttua jälkikäteen vesivoimalaitoksen vesitalouslupaan on korkea. Luvan muuttaminen tai uusien määräysten antaminen ei nykylainsäädännön mukaan saa vähentää voimalaitoksesta saatavaa hyötyä. Lisäksi vesivoimalaitoksella on oikeus saada korvausta luvan tiukentamisesta aiheutuvista menetyksistä. Tästä syystä vaelluskalakantojen elvyttämistä on pidetty vaikeana.

Tällä hetkellä Suomessa on ainakin 140 sellaista niin sanottua nollavelvoitelaitosta, joiden lupaan ei sisälly kalatalousmaksua tai kalatalousvelvoitetta koskevaa määräystä, joilla kalakannoille tai kalastukselle aiheutettua vahinkoa ehkäistään tai vähennetään. Kalatalousvelvoite voi olla esimerkiksi kalatien rakentaminen, kalataloudellinen kunnostustoimenpide tai kalojen istutus. Kalatalousmaksua taas käytetään näiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja seurantaan.

Työryhmän tehtävänä on nyt laatia ehdotus vesilain muuttamiseksi siten, että kalatalousvelvoite tai kalatalousmaksu voitaisiin jatkossa nykyistä helpommin liittää sellaiseen vesivoimalaitoksen lupaan, johon sellaista ei entuudestaan sisälly.

Työryhmän ehdotuksen tulee pohjautua oikeusministeriössä vuonna 2018 laadittuun arviomuistioon sekä siitä annettuun lausuntopalautteeseen. Arviomuistiossa tarkasteltiin, millaisia oikeudellisia kysymyksiä liittyy jälkikäteen määrättäviin kalatalousvelvoitteisiin.

Työryhmän toimikausi kestää ensi vuoden maaliskuun loppuun asti. Työryhmän työtä seuraamaan ja arvioimaan on asetettu seurantaryhmä.

Vesilain tarkistaminen

Tiedote

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments