Verohallinto on saanut ulkomaisesta virtuaalivaluuttapörssistä paljon suomalaisia koskevia tietoja – tehostaa verovalvontaa

4.5.2022 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Verohallinto on pyytänyt ja saanut ulkomaisesta virtuaalivaluuttapörssistä merkittävän tietoaineiston. Alustavien analyysien perusteella suomalaiset ovat nostaneet virtuaalivaluuttapörssistä varoja pankkitileilleen yli sadan miljoonan euron edestä. Kaiken kaikkiaan vaihtotapahtumia on ollut satojen miljoonien eurojen edestä. Verohallinto käyttää tietoja valvonnassa tänä keväänä, kun se tarkistaa henkilöiden veroilmoituksilleen ilmoittamia virtuaalivaluuttatuloja.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Verohallinto on saanut ulkomaisesta virtuaalivaluuttapörssistä näin laajan tietoaineiston koskien suomalaisia virtuaalivaluuttojen omistajia. Tiedoista on tunnistettavissa lähes 3000 uniikkia suomalaisten hallitsemaa käyttäjätiliä ja lähes 600 000 erilaista tilitapahtumaa useiden vuosien ajalta. Tiedot kattavat useita kymmeniä eri kryptovaluuttoja, eniten tietoja löytyy bitcoinien ostoista ja myynneistä.

– Olemme tehneet vastaavia tietopyyntöjä myös muihin suuriin virtuaalivaluuttapörsseihin, joten vielä lisääkin tietoja voi olla lähiaikoina käytössämme. Tiedonvaihdon tavoitteena on varmistaa, että virtuaalivaluuttakaupoista maksetaan asianmukaisesti verot. Saadut tiedot antavat meille entistä paremmat valmiudet valvoa virtuaalivaluuttatulojen ilmoittamista ja analysoida ilmiön laajuutta, ylitarkastaja Timo Puiro Verohallinnosta sanoo.

Verohallinnon tavoitteena on, että tiedot virtuaalivaluuttapörsseistä tulisivat tulevaisuudessa automaattisesti ja säännöllisesti eri maiden veroviranomaisille.

– Edistämme asiaa kansainvälisillä foorumeilla. Tavoitteena on varmistaa, että verotus tapahtuu oikeudenmukaisesti: kaikki ilmoittavat ja maksavat veronsa myös virtuaalivaluuttatuloista laista tulevien sääntöjen mukaan; oikein, tasapuolisesti ja ajallaan, Puiro kertoo.

Verohallinto odottaa tänä keväänä ennätyksellisen paljon virtuaalivaluuttoihin liittyviä täydennyksiä veroilmoituksille

Verohallinto kertoi maaliskuussa, että se odottaa tänä keväänä ennätyksellisen paljon ilmoituksia virtuaalivaluutoilla voittoja tehneiltä. Virtuaalivaluuttojen arvo nousi voimakkaasti sekä vuoden 2021 alkupuolella että vuoden lopussa.

Viime vuonna virtuaalivaluutan käytöstä tai vaihtamisesta saatu tulo pitää täydentää esitäytetylle veroilmoitukselle itse. Täydentämisen aika on nyt. Palkansaajien esitäytetyn veroilmoituksen täydentämisen määräpäivät ovat tiistait 10.5., 17.5. ja 24.5.

Tiedote

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments