KHO määritti Maahanmuuttoviraston selvittämisvelvollisuutta turvapaikka-asiassa
20.12.2021 | OikeusuutisetKHO:2021:184 Ulkomaalaisasia – Kansainvälinen suojelu – Turvapaikka – Sisäisen paon mahdollisuus – Ajantasainen maatieto – Selvitysvelvollisuus – Riskianalyysi – Venäjän federaatio
Maahanmuuttovirasto oli katsonut, että A:lla oli kotialueellaan Ingušian tasavallassa perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla Ingušian paikallisviranomaisten taholta. Maahanmuuttovirasto oli jättänyt myöntämättä A:lle kansainvälistä suojelua katsottuaan, että A:lla oli mahdollisuus sisäiseen pakoon Moskovaan. Hallinto-oikeus oli hylännyt valituksen.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että sisäisen paon mahdollisuutta harkittaessa on ensin arvioitava, onko A:lla Ingušian ohella myös Moskovassa perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tai onko hän siellä todellisessa vaarassa joutua kärsimään vakavaa haittaa. Tässä arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota alkuperämaan kyseisessä osassa vallitseviin yleisiin olosuhteisiin sekä hakijan henkilökohtaisiin olosuhteisiin. Tätä varten on hankittava täsmällisiä ja ajan tasalla olevia tietoja asian kannalta merkityksellisistä lähteistä.
Korkein hallinto-oikeus katsoi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden tavoin, että A ei ollut kotimaassaan vainon vaarassa Venäjän erikoisjoukkojen taholta, vaan asiassa oli kyse Ingušian paikallisviranomaisen taholta tulevasta vainosta. Sisäisen paon mahdollisuutta oli arvioitava näin ollen tästä lähtökohdasta.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että alkuperämaan olosuhteiden osalta oli selvitettävä, onko Ingušian viranomaisilla Ingušian tasavallan ulkopuolella sellaista toimivaltaa tai toimintamahdollisuuksia, jotka antavat Ingušian viranomaisille mahdollisuuden kohdistaa A:han vainoa myös Moskovan alueella. Mikäli tällaista toimivaltaa tai toimintamahdollisuuksia on, tulee selvittää, onko saatavilla tietoja, joiden perusteella voidaan arvioida todennäköisyyttä sille, että vainoava viranomainen tulee käyttämään tätä mahdollisuutta. Näiden ja vastaavien alkuperämaan olosuhteita koskevien tietojen tai sen tiedon, ettei tällaisia tietoja ole saatavilla, pohjalta on tehtävä riskianalyysi, jossa punnitaan saatua selvitystä ja sen merkitystä sisäisen paon mahdollisuuden kannalta kokonaisuutena. Selvitysvelvollisuus sisäisen paon mahdollisuudesta on Maahanmuuttovirastolla.
Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus olivat arvioineet A:han Moskovassa kohdistuvaa vainon vaaraa erityisesti arvioimalla hänen poliittisen toimintansa nykyistä luonnetta ja siitä aiheutuvan profiloitumisen astetta. Maahanmuuttoviraston päätöksessä ja hallinto-oikeuden päätöksessä ei ollut esitetty maatietoa siitä, oliko Ingušian viranomaisella mahdollisuus kohdistaa A:han oikeudenloukkauksia Moskovassa ja missä määrin ja missä tilanteissa Ingušian viranomainen olisi tällaista mahdollisuutta käyttänyt. Päätöksissä ei ollut myöskään todettu, ettei tällaista tietoa olisi ollut saatavilla. Päätöksissä ei siten ollut tehty riittävää riskianalyysia A:han Moskovassa Ingušian viranomaisen taholta kohdistuvasta vainon vaarasta.
Korkein hallinto-oikeus arvioi asiassa esitettyjä alkuperämaan yleisiä olosuhteita ja muutoksenhakijan henkilökohtaisia olosuhteita ja katsoi, ettei A:lla ollut ulkomaalaislain 88 e §:ssä tarkoitettua sisäisen paon mahdollisuutta Moskovaan ja hänelle oli siten myönnettävä turvapaikka. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumottiin ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle turvapaikan myöntämiseksi.
Ulkomaalaislaki 87 § 1 momentti, 88 e §, 98 § 2 momentti, 146 §, 147 § ja 148 §
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2011/95/EU) vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä suojelun sisällölle (ns. uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) 4 artikla 1–4 kohta ja 8 artikla
EUT tuomio (C-921/19)
Vrt. KHO 2013:19