RHO: Direktiivi sallii sen, että luotonantaja saa pitää perimänsä luoton perustamiskulut täysimääräisenä, vaikka luotto maksettaisiin ennenaikaisesti

RHO 2021:4 Kulutusluotto – Kulutusluottodirektiivi – Luottokustannukset – Toimituspalkkioiden kohtuullisuus – Luoton perustamiseen liittyvät toimet – Hyvitys luoton ennenaikaisesta maksusta

S:lle oli myönnetty 1 000 euron kertaluotto 11.4.2016 ja 5 000 euron kertaluotto 2.11.2016. S:lle myönnetystä 5 000 euron kertaluotosta oli maksettu 11.4.2016 myönnetyn luoton avoin saldo 926,41 euroa, joten S oli saanut tililleen 4 073,59 euroa jälkimmäisen luoton osalta. Molemmissa luottosopimuksessa oli lisäksi sovittu kantajayhtiölle maksettavista toimituspalkkioista. Ensimmäisessä luottosopimuksessa toimituspalkkio oli ollut 150 euroa ja toisessa luottosopimuksessa 690 euroa.

Käräjäoikeus oli 24.3.2020 antamallaan yksipuolisella tuomiolla määrännyt A:n maksamaan kantajayhtiölle muun muassa pääomaa 4 342,51 euroa ja sille korkoa sekä viivästyskorkosaatavaa, korkosaatavaa ja perintäkuluja. S haki asiassa takaisinsaantia vaatien yksipuolisen tuomion kumoamista ja kanteen hylkäämistä siltä osin kuin vaadittu pääoma on ylittänyt 4 073,59 euroa, kanteen kohtien 1 ja 3 korkovaatimusten ja kanteessa vaadittujen toimituskulupalkkioiden osalta ja että hänelle hyvitetään toimituskulupalkkioiden osalta 106,25 euroa luoton ennenaikaisen maksun vuoksi.

S muun muassa lausui, että hän oli täyttänyt ensimmäisen luottosopimuksen mukaiset velvollisuutensa oma-aloitteisesti ennenaikaisesti, jolloin hänellä oli oikeus Euroopan unionin oikeuskäytännön ja direktiivin 2008/78 perusteella vähennykseen luoton kokonaiskustannuksista. Hän oli maksanut ensimmäisen luoton 17 kuukautta ennen luottoajan päättymistä, joten hän oli oikeutettu luotossa määrätyn 150 euron toimituspalkkion osalta vähintään 106,25 euron hyvitykseen. Lisäksi luotoissa vaaditut toimituspalkkiot 150 euroa ja 690 euroa eivät olleet niiden määrien ja kulutusluottodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan vastaisen sopimusehdon johdosta oikeasuhtaisia sekä kuluttajaa sitovia kuluttajansuojalain 4 luvun 1 ja 2 §:issä tarkoitetulla tavalla.

Hovioikeus toteaa, että kuluttajansuojalain 7 luvun 27 §:n 2 momentin perusteella luotonantaja saa ennenaikaisessa takaisinmaksutilanteessa periä kokonaisuudessaan luottosopimuksessa yksilöidyt, kyseisen luoton perustamiseen liittyvistä toimista aiheutuneet todelliset kulut. Asiassa on siis ratkaistava onko tämä säännöksen kohta direktiivin 2008/48 vastainen, kun myös siinä on säädetty mitä korvauksia luotonantaja voi periä, jos luotonsaaja maksaa luoton ennenaikaisesti.

Direktiivin 2008/48 16 artiklan 4 b kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että luotonantaja voi poikkeuksellisesti vaatia suurempaa korvausta kuin kohdassa 2, jos hän voi osoittaa, että ennenaikaisesta takaisinmaksusta hänelle aiheutunut tappio ylittää 2 kohdan mukaisesti lasketun määrän. Todellisessa tappiossa otetaan muun muassa huomioon ennenaikaisen takaisinmaksun vaikutus hallintokustannuksiin. Euroopan komission direktiivin 2008/48 soveltamista koskevassa ohjeistuksessa (Commission staff working document: Guidelines on the application of Directive 2008/48/EC (Consumer Credit Directive) in relation to costs and the Annual Percentage Rate of charge, SWD(2012) 128, Bryssel, 8.5.2012, s. 15) todetaan, että kuluttajalle aiheutuviin luoton kokonaiskustannuksiin kuuluvat muun muassa hallinnolliset kulut, joita aiheutuu esimerkiksi lainasopimuksen valmistelusta tai sopimuksen edellytysten selvittämisestä ja sen tekemisen hyväksymisestä. Siten direktiivissä 2008/48 mainittuihin hallintokustannuksiin sisältyvät kuluttajansuojalain 7 luvun 27 §:n 2 momentin mukaiset luoton perustamiseen kuuluvat kustannukset.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että kuluttajansuojalain 7 luvun 27 §:n 2 momentin säännös ei ole direktiivin 2008/48 vastainen.

Hovioikeuden ratkaisu
Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

S velvoitettiin korvaamaan kantajayhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa.

RHO 2021:4