Suomessa syntynyt Somalian kansalainen, kahden lasen isä voitiin karkottaa tämän syyllistyttyä jatkuvasti rikoksiin

KHO:2021:100:Ulkomaalaisasia – Karkottaminen – Maahantulokielto kolme vuotta – Suomessa syntynyt ulkomaalainen – Yleinen järjestys ja turvallisuus – Rikokset – Karkottamisen kokonaisharkinta – Siteet Suomeen – Siteet kansalaisuusvaltioon – Perhe-elämän suoja – Lapsen etu – Välttämättömyys ja oikeasuhtaisuus

Somalian kansalainen A oli syntynyt 1993 Suomessa ja saanut tuolloin ensimmäisen oleskelulupansa Suomeen. Hän oli saanut Suomeen pysyvän oleskeluluvan marraskuussa 1997. Hänen vuonna 2015 ja 2019 syntyneet lapsensa olivat Suomen kansalaisia. Lapsista vanhin oli otettu huostaan vuonna 2017. Lapsi asui sijoitettuna A:n siskon perheessä, ja A piti häneen yhteyttä. A asui kertomansa mukaan vuonna 2019 syntyneen lapsensa ja tämän äidin kanssa. Väestötietojärjestelmään A:n kieleksi oli merkitty somali. Hän ei ollut kertomansa mukaan koskaan käynyt Somaliassa, eikä hänellä ollut siellä turvaverkkoa.

Poliisi esitti elokuussa 2017 A:n karkottamista kansalaisuusvaltioonsa Somaliaan rikoksiin syyllistymisen perusteella. Maahanmuuttovirasto päätti karkottaa A:n Somaliaan ja määräsi hänet Schengen-aluetta koskevaan kolmen vuoden mittaiseen maahantulokieltoon.

A oli tuomittu ensimmäisen kerran vuonna 2010 ehdolliseen vankeusrangaistukseen nuorena henkilönä tehdyistä 11 ryöstöstä, varkaudesta, pahoinpitelystä ja pakottamisesta. Täysi-ikäisenä A oli tuomittu ryöstöistä, varkauksista ja varkauden yrityksistä, pahoinpitelyistä, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta, vahingonteosta, lievästä vahingonteosta, laittomista uhkauksista, petoksista, maksuvälinepetoksista, väärän henkilötiedon antamisista, huumausaineen käyttörikoksista, törkeistä rattijuopumuksista, törkeistä liikenneturvallisuuden vaarantamisista, liikenneturvallisuuden vaarantamisista sekä kulkuneuvon kuljettamisista oikeudetta. Vuosien 2010–2017 välisenä aikana A oli tuomittu kaikkiaan kymmeneen eri vankeusrangaistukseen, joiden pituus oli vaihdellut 40 päivän mittaisesta vankeusrangaistuksesta yhden vuoden ja kuuden kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen. A:lle oli määrätty vuosina 2016–2018 kaikkiaan kahdeksan sakkorangaistusta. Hän oli lisäksi ollut kiinniotettuna poliisilakiperusteisesti häiriökäyttämisen vuoksi.

Maahanmuuttoviraston päätöksen aikaan A oli rikoksesta epäiltynä vuosina 2017–2019 tapahtuneista kahdesta pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta, maksuvälinepetoksesta, kahdesta varkaudesta, törkeästä maksuvälinepetoksesta, identiteettivarkaudesta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta. Maahanmuuttoviraston päätöksen antamisen jälkeen A oli tuomittu vuonna 2018 tehdyistä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 40 päivän vankeusrangaistukseen, jonka sijaan hänelle oli määrätty 40 tuntia yhdyskuntapalvelua. Lisäksi A:lle oli määrätty sakkorangaistukset vuonna 2014–2015 tapahtuneista huumausainerikoksista ja vuosina 2019– 2020 tapahtuneista huumausaineen käyttörikoksesta, liikennerikkomuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja väärän henkilötiedon antamisesta. Viimeisimmät rikosepäilyt liittyivät toukokuussa 2020 tapahtuneisiin huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdassa säädetyt edellytykset A:n karkottamiseksi täyttyivät. Asiassa oli siten kysymys ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisesta kokonaisharkinnasta, jossa oli yhtäältä voimakkaasti A:n karkottamisen puolesta ja toisaalta voimakkaasti karkottamista vastaan puhuvia seikkoja. Erityisesti oli kiinnitettävä huomiota perhe-elämän suojaan ja lasten etuun. Koska A oli syntynyt Suomessa ja asunut täällä koko ikänsä, karkottamisen tuli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan olla poikkeuksellista ja karkottamisen puolesta puhuvien seikkojen hyvin painavia (viittaukset ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomioon 18.10.2006 Üner v. Alankomaat sekä tuomioihin 23.10.2018 Levakovic v. Tanska ja 22.12.2020 Z. v. Sveitsi).

Korkein hallinto-oikeus otti yhtäältä huomioon A:n vahvat siteet Suomeen sekä perhe-elämän suojan ja lasten edun ja toisaalta hänen yhteiskunnan turvallisuudelle aiheuttamansa pitkäaikaisen ja vakavan uhan, jonka ei voitu arvioida poistuneen ja joka toistuvuudellaan osoitti myös rikosten uusimisen vaaraa. Vaikka A:n rikokset olivat alkaneet nuoruusiässä ja rikoksiin liittyi merkittävällä tavalla A:n päihteidenkäyttö ja siitä seuraavat vaikeudet hallita elämää, rikosten jatkuvuus, määrä ja laatu osoittivat samalla puuttuvaa sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A:n karkottaminen Somaliaan ollut suhteellisuusperiaatteen eikä ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen vastaista. Kun otettiin huomioon A:n jatkuva rikollinen toiminta, joka oli ollut omiaan vaarantamaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta ja joka oli edelleen jatkunut, maasta karkottamista puoltavia seikkoja oli pidettävä sitä vastaan olevia seikkoja painavampina. Lasten etu ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin. Asiassa ei ollut myöskään arvioitava, että A olisi ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun vaarassa Somaliassa. Tämän vuoksi A oli voitu määrätä karkotettavaksi Somaliaan ja kolmen vuoden mittaiseen maahantulokieltoon. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu.

KHO:2021:100