Kun yhtiö ei ole selviytynyt maksuvalmiuskriisistään tekemillään maksusuunnitelmilla, niiden ei siten voida katsoa poistaneen maksukyvyttömyystilaa

30.12.2020 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KKO:2020:101 Velallisen rikos – Törkeä velallisen epärehellisyys – Menettämisseuraamus

Syytteen mukaan A oli lahjoittanut, luovuttanut tai hävittänyt määräysvallassaan olleen yhtiön omaisuutta ilman hyväksyttävää syytä ja aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen sekä oleellisesti pahentanut sitä.

Käräjäoikeus luki A:n syyksi törkeän velallisen epärehellisyyden. Hovioikeus hylkäsi syytteen katsoen, että yhtiön maksukyvyttömyys ja uhkaava maksukyvyttömyys, jotka vastaajan olisi tullut ottaa huomioon, olivat aiheutuneet käräjäoikeuden arvioimaa ajankohtaa myöhemmin. Tässä harkinnassa hovioikeus otti muun ohella huomioon yhtiön suurimman velkojansa kanssa tekemät maksusuunnitelmat ja katsoi, että vastaajan toimenpiteet eivät olleet aiheuttaneet yhtiön maksukyvyttömyyttä tai pahentaneet sitä. Hovioikeus katsoi myös, että osaan väitetyistä vararikkoteoista oli ollut hyväksyttävä syy.

Kysymys siitä, mitä merkitystä maksusuunnitelmilla oli velallisen maksukyvyttömyyttä koskevassa arvioinnissa ja oliko A syyllistynyt menettelyllään törkeään velallisen epärehellisyyteen. Kysymys myös menettämisseuraamuksesta.

KKO:2020:101

 

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments