Helsingin hovioikeuden toimintakertomus vuodelta 2019 julkaistu

1.4.2020 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

“…Tätä katsausta viimeisteltäessä edellä kirjoitetut huolet tuntuvat nyt vähäpätöisiltä. Koronaviruksen vuoksi hovioikeus on kaikkien maailman muiden työpaikkojen tavoin joutunut ennen näkemättömällä tavalla rajoittamaan omaa toimintaansa tartuntariskiltä suojautumista varten. Tämä on näkynyt myös lähes välittömästi lainkäytössä. Pääkäsittelyistä voidaan pitää enää vain pieni osa. Muusta lainkäyttötyöstä valtaosa tehdään etätyönä. Tätä kirjoitettaessa ei ole tietoa, kuinka kauan poikkeuksellinen tilanne jatkuu.
Joka tapauksessa on selvää, että tilanteen normalisoituessa purettava asiaruuhka ja sen aiheuttama työmäärä tulee olemaan valtava haaste paitsi tuomioistuinlaitokselle myös
muille oikeudenhoidon toimijoille. Tuomioistuimen ratkaisua odottaville asianosaisille tilanne voi olla hyvinkin ahdistava.

Asialle on varmasti eduksi, että meillä on – tavallaan sattumalta – juuri aloittanut tuomioistuinlaitoksen ylläpidosta huolehtiva erityisviranomainen, Tuomioistuinvirasto, joka voi nyt heti toimintansa alkuvaiheessa keskittää kaiken tarmonsa kriisitilanteen hallinnointiin ja sen jälkeisestä ajasta selviämiseen.

Jo parin viikon kokemuksen perusteella voi arvioida, että kriisin aikaiset erityisjärjestelyt voivat johtaa pysyvämpään työtapojen muuttumiseen tilanteen normalisoitumisenkin jälkeen. On esimerkiksi hyvin mahdollista, että oikeudenkäynnit etäyhteyksien välityksellä tulevat lisääntymään ja että siihen tullaan keksimään uusia tietoteknisiä ratkaisuja. Työnteon luonnekin voi muuttua…”

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments