Hovioikeus puuttui käräjätuomarin salikäyttäytymiseen

22.10.2019 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Helsingin hovioikeuden presidentti on tänään antanut vastauksensa Suomen Asianajajaliiton hovioikeudelle 4.5.2018 tekemään selvityspyyntöön.
Hovioikeutta oli pyydetty selvittämään muun ohella, vastasiko nykyisen Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden käräjätuomarin käyttäytyminen virkamieheltä edellytettävän hyvän ja asianmukaisen menettelyn vaatimuksia. Selvityspyynnön mukaan Suomen Asianajajaliiton jäsenistö oli kohdistanut arvostelua käräjätuomarin epäasialliseksi koettuun käyttäytymiseen oikeudenkäyntien aikana.

Asiassa on hankittu selvitystä eri tahoilta. Hovioikeus oli kiinnittänyt huomiota käräjätuomarin epäasialliseksi koettuun käyttäytymiseen myös aikaisemmin. Selvityspyynnössä  esitetty arvostelu oli yhdenmukaista sen arvostelun kanssa, mitä hovioikeuden tietoon oli vuosien aikana tullut käräjätuomarista erityisesti syyttäjiltä ja asianajajilta sekä nyttemmin myös poliisilta.

Vastauksessaan Helsingin hovioikeuden presidentti on todennut, että saadun palautteen perusteella käräjätuomarin toiminta oikeuden puheenjohtajana on koettu oikeuden osallisten keskuudessa usein epäasialliseksi. Hovioikeuden presidentti on korostanut, että sekä laki että tuomareiden ammattieettiset ohjeet edellyttävät tuomarilta asiallista käyttäytymistä. Tunne epäasiallisesti kohdelluksi tulemisesta synnyttää epäluottamusta tuomioistuinmenettelyä kohtaan ja pelko siitä voi johtaa jopa tuomioistuinmenettelyn välttämiseen ja siten oikeusturvan heikkenemiseen.

Hovioikeuden presidentti on pitänyt välttämättömänä, että tilannetta seurataan Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa ja että tarvittaessa ryhdytään asian vaatimiin toimenpiteisiin. Hovioikeus tulee pyytämään käräjäoikeudelta selvityksen asiasta ja siinä tehdyistä toimenpiteistä vuoden 2020 loppuun mennessä.

Avainsanat