Satavuotias palaa alkujuurilleen Turkuun

13.6.2019 | Tiedotteet

Kuluvana vuonna 100 vuotta täyttävä Suomen Asianajajaliitto kokoontuu kevätkokoukseen juhlavuoden kunniaksi liiton alkusijoille Turkuun. Ensimmäinen vastaava kokoontuminen tapahtui Turussa juuri sata vuotta sitten.
 
Ammatillinen järjestäytyminen kuului ajan henkeen 1800−1900-lukujen vaihteen Suomessa. Asianajajakunta tempautui vähitellen järjestäytymisaaltoon mukaan ja järjestäytyi paikallisyhdistykseksi ensin Viipurissa v. 1903, vaikkakaan ”sääntöjä ei saatu heti jätettyä senaatin vahvistettavaksi”. Helsingin Asianajajayhdistys perustettiin 1909, Turun asianajajat olivat vuorossa 1912, ja Turkua seurasivat muiden paikkakuntien asianajajat. 
 
”Valtakunnallisen yhteenliittymän perustamisesta” keskusteltiin Turun Asianajajayhdistyksen kokouksessa 16.4.1917. Liiton perustamista Turun Asianajajayhdistys perusteli sillä, ettei Suomen lainsäädäntö säännöstellyt lainkaan asianajajakunnan yhteistä järjestäytymistä, mikä seikka vaikutti haitallisesti asianajajien yleiseen arvostukseen ”vaikeuttaen heidän toimiensa valvontaa” sekä ”lamauttaen asianajajien yhteisten intressien valvontaa”. Kyseisestä vuodesta tuli kuitenkin levottomampi kuin oli osattu aavistaa ja liiton perustaminen lykkääntyi. 
 
Perustava kokous järjestettiin lopulta 23.−24.3.1919 Turussa. Arvovaltaisia kokousedustajia saapui paikalle 81 peräti 17 paikkakunnalta. Tilaisuus oli huomionarvoinen siksikin, että ammattikunnan arvostus oli ollut jo pitkään huono – asianajaja-nimikettä oli käytetty osin jopa haukkumanimikkeenä – tosin kuitenkin vähemmän kuin sitä edeltävää ”käräjäveitikkaa”. Tästä kokouksesta uutisoitiin hauskasti Turun Sanomissa 27.3.1919 otsikolla ”Turun kaupunki waarassa”.
 
Nyt sata vuotta myöhemmin Suomen Asianajajaliiton valtuuskunta pitää merkkivuoden kunniaksi juhlakokouksen Turussa 14.6.2019. Liiton turkulainen puheenjohtaja Jarkko Ruohola on hyvin iloinen siitä, että erityisesti oikeusvaltioteemat näkyvät vahvasti maan uuden hallituksen hallitusohjelmassa. Monia niistä Asianajajaliitto on jo pitkään pitänyt esillä.
 
Ohjelmaan kuuluu myös hallituksen vierailu Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen 13.6.2019. Perjantainen kokouspäivä huipentuu Oikeusteko-palkinnon jakamiseen sekä juhlaillalliseen Turun linnassa. 
 
Lisätiedot:
 
Jarkko Ruohola, Asianajajaliiton puheenjohtaja, p. 010 320 8441 (yhdistyy kännykkään)
Sari Krappe, Asianajajaliiton viestintäjohtaja, p. 040 562 0040