Oikeusteko-palkinto toimittaja Paavo Teittiselle

14.6.2019 | Tiedotteet

Paavo Teittinen on Helsingin Sanomien talouden ja politiikan toimittaja, joka ajankohtaisella ja herättelevällä uutisoinnillaan nostaa jatkuvasti tärkeitä epäkohtia yleiseen keskusteluun. Teittiselle myönnettiin tänään Asianajajaliiton juhlavuoden valtuuskunnan kokouksessa Turussa Asianajajaliiton Oikeusteko-palkinto merkittävästä työstä oikeudenmukaisuuden edistämiseksi.
 
Toimittaja Paavo Teittinen on tullut vuosien mittaan tunnetuksi monista kirpaisevankin ajankohtaisista artikkeleistaan. Uutiset ovat käsitelleet mm. turvapaikanhakijoiden oikeusturvaongelmia ja työntekijöiden taloudellista hyväksikäyttöä nepalilaisissa ravintoloissa. Yhdessä kollegansa Maria Mannerin kanssa Teittinen on myös uutisoinut esimerkiksi turvapaikkahakemusten käsittelyn ”liukuhihnaprosessista” ja ylikuormituksesta Maahanmuuttovirastossa sekä turvapaikanhakijoiden ja paperittomien pimeistä työmarkkinoista.
 
Asianajajaliiton puheenjohtajan Jarkko Ruoholan mielestä Teittinen on tuonut näkyviin sellaisia haavoittuvassa asemassa oleviin liittyviä vaikeita aiheita, jotka voidaan kokea eräänlaisina ”Pandoran lippaina” ja joista siksi pääosin vaietaan: yleensä mutkikkaampia rakenteellisia valuvikoja ryhdytään aktiivisesti korjaamaan vasta laajan yhteiskunnallisen keskustelun tiimellyksissä ja sitä seuraavan laajemman poliittisen heräämisen kautta.
 
– Paavo Teittinen nostaa säännöllisesti ja ennakkoluulottomasti esiin sellaisia piilossa olevia ongelmia, joita ei Suomen tyyppisessä oikeusvaltiossa voi sallia, puheenjohtaja Jarkko Ruohola painottaa.
 
– Yhtenä esimerkkinä mainittakoon artikkeli nepalilaisravintoloiden työntekijöiden systemaattisesta hyväksikäytöstä. Helsingin Sanomat käännätti kohua herättäneen jutun myös nepaliksi ja englanniksi. Toinen erittäin merkittävä uutinen koski 2016 voimaan tullutta oikeusapu-uudistusta ja siitä aiheutuneita turvapaikanhakijoiden oikeusavun moninaisia ongelmia, joita Asianajajaliittokin on lausunnoissaan monesti tuonut esiin. Suomalaista oikeusvaltiota vahvistavia artikkeleja Paavo Teittisellä on toki lukuisia muitakin, mutta tässä on nyt kaksi erityisen huomionarvoista, Ruohola tiivistää.
 
Paavo Teittinen (s. 1987) on opiskellut oikeustiedettä Helsingin yliopistossa. Työurallaan hän on työskennellyt mm. Lexia Asianajotoimistossa, Taloussanomien toimittajana sekä sen jälkeen Helsingin Sanomissa vuodesta 2014 alkaen. 
 
Oikeusteko-palkinto myönnetään nyt kahdeksannen kerran ja ensimmäistä kertaa median edustajalle. Palkinto on aiemmin myönnetty muun muassa Oulun käräjäoikeudelle, oikeuskansleri Jaakko Jonkalle ja korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelolle.
 
Lisätiedot:
Jarkko Ruohola, Asianajajaliiton puheenjohtaja, p. 010 320 8441 (yhdistyy kännykkään)
Sari Krappe, Asianajajaliiton viestintäjohtaja, p. 040 562 0040, sari.krappe@asianajajaliitto.fi
Johanna Kainulainen, Asianajajaliiton viestintäasiantuntija, p. 040 721 7289 
Paavo Teittinen, p. 040 678 7655