Juhlavuoden Advokaatissa: Ruuhkavuodet eivät estä vaativaa uraa asianajajana

Vaikka asianajajat keskittyvät yhä enemmän Etelä-Suomeen ja pääkaupunkiseudulle, se ei ole ainoa mahdollisuus. Töitä voi tehdä ympäri Suomen, eivätkä ruuhkavuodet estä vaativaa uraa tai yrittäjyyttä. Esimerkiksi Päivi Molari perusti oman asianajotoimiston Savonlinnaan olleessaan 29-vuotias ja kolmen pienen lapsen äiti. Hän neuvoo myös nuorempia kollegoitaan menemään rohkeasti unelmia kohti, jos asianajajan ammatti tai asianajajayrittäjyys kiinnostaa.

 

 

Asianajajaliitto täyttää tänä vuonna sata vuotta. Juhlanumeron laajassa artikkelissa perataan asianajajakunnan historiaa Suomessa. Asianajajan työ ei vielä 1960- tai 1970-luvuillakaan ollut kovin hohdokasta. Aika kului käräjillä, jotka alkoivat aamulla ja vasta silloin asianosaiset saivat juttulistojen perusteella tietää, mihin aikaan heidän juttunsa suurin piirtein olivat esillä. Asianajajat saattoivat yhden käräjäpäivän aikana hoitaa jopa viisi−kuusi juttua. Parinkymmenen viime vuoden aikana asianajajan rooli oikeudenhoidon osana on selkiytynyt. Samalla eettinen arvopohja on säilynyt vakaana.

 

− Asianajajan ydintehtävä on edelleenkin auttaa vähäosaisia ja muita, jotka eivät ilman apua pärjää yhteiskunnan rattaissa. Riippumatonta asianajajaa ei määrää kukaan muu kuin asiakas ja asiakkaan etu, sanoo eläkkeellä oleva kokenut asianajaja Pekka Sirviö.

 

 

Oikeuskasvatustuntien pitäminen yläkouluissa ja lukioissa on yksi asianajajien tapa tehdä vapaaehtoistyötä. Asianajaja Janne Nyman asteli luokan eteen Porkkalan lukiossa, jossa hän opiskeli itsekin 25 vuotta sitten. Oppilaita kiinnostivat asianajajan työhön liittyvät kysymykset monelta eri kantilta: Millainen tuomio tulee yleensä pahoinpitelystä? Mitä jos joutuu puolustamaan murhaajaa, joka on selvästi syyllinen? Onko työ henkisesti rankkaa? Mikä työssä on parasta?

 

Lue lehteä: Advokaatti 2/2019

 

Lisätietoja: Johanna Kainulainen, Advokaatin toimituspäällikkö, puh. 040 721 7289, johanna.kainulainen@asianajajaliitto.fi