Else Maskonen aloitti liiton talousasiantuntijana

16.4.2019 | Tiedotteet

Else Maskonen, 35, aloitti liitossa talousasiantuntijana 15.4.2019. Hänelle on opintojensa kautta kertynyt osaamista niin laskentatoimesta kuin liiketoiminnan kehittämisestä (yamk). Hänen tarkoituksensa onkin talousasioiden rutiinien lisäksi kehittää liiton prosesseja vastaamaan paremmin nykyaikaisia tarpeita. Kun rutiineihin liittyvät prosessit ovat hallussa, niin tarkoitus on keskittyä kehittämään omalta osaltaan jäsenpalveluita sekä budjetointia ja raportointia.
 
 
Ennen aloittamistaan täällä Else on ehtinyt työskennellä niin maahantuontialalla kuin rahoitusalalla. Oy Banmark Ab:lla hän aloitti vuonna 2006 myyntiassistenttina ja toimi niin logistiikan, ostojen kuin taloushallinnon asioiden parissa. Banmarkilta hän siirtyi vuonna 2011 Automatia Pankkiautomaatit Oy:lle talousasiantuntijaksi, jotta pystyi kehittämään osaamistaan tällä saralla. Täällä hänelle kertyi vankkaa osaamista varsinkin ulkoisesta laskennasta ja tilintarkastusprosessista sisäistä laskentaa unohtamatta.
Else aloittaa työskentelyn hyvällä ja innostuneella fiiliksellä, koska pääsee seuraamaan vierestä asiantuntijoiden tekemää yhteiskunnallisesti merkittävää työtä. On mahtavaa päästä työskentelemään toimialan näköalapaikalle.
 
– On mahtava päästä työskentelemään asianajoalan näköalapaikalle.