Euroopan parlamentti: Parannuksia rajaturvallisuuteen uudella järjestelmällä viisumivapaille matkustajille

9.7.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Euroopan parlamentin hyväksymien sääntöjen myötä viisumivaatimuksesta vapautettujen EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten pitää saada matkustuslupa ennen EU:n alueelle saapumista

  • Matkustajalta kielletään pääsy EU:n alueelle, mikäli tämän katsotaan aiheuttavan turvallisuusriskin
  • Hakemuksessa on kysymyksiä mm. rikosrekisteritiedoista ja matkoista konfliktialueille
  • Matkustuslupa maksaa 7 euroa ja on voimassa kolmen vuoden ajan
EU:n matkustustieto- ja -lupajärjestelmän (ETIAS) odotetaan olevan
käytössä vuonna 2021. Sen avulla viisumivaatimuksesta vapautettujen
matkustajien tiedot voidaan tarkastaa etukäteen. Matkustajalta
kielletään pääsy EU:n alueelle, mikäli tämän katsotaan aiheuttavan
turvallisuuteen tai laittomaan maahanmuuttoon liittyvän riskin tai
suuren epidemiariskin.

Asetus hyväksyttiin torstaina äänin 494 puolesta, 115 vastaan ja 30 tyhjää.

Neuvoston pitää vielä hyväksyä teksti ennen
kuin se julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä. Tavoitteena on, että
järjestelmä olisi käytössä vuonna 2021.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments