Asianajajaliiton oikeuspoliittisena juristina aloitti Elina Castrén

23.4.2018 | Tiedotteet

OTK, VT Elina Castrén aloitti oikeuspoliittisen juristin tehtävässä 23.4.2018. Kyseessä on uusi tehtävä Asianajajaliitossa. Elina keskittyy oikeuspolitiikkaan ja erityisesti liiton Oikeusvaltio2025-ohjelman tavoitteiden edistämiseen.
 
Elinalla on pitkä kokemus ulkomaalaisasioista ja ihmisoikeustyöstä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Elina on työskennellyt Pakolaisneuvonta ry:ssä toiminnanjohtajana ja lakimiehenä. Sitä ennen Elina on hoitanut Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa oikeusasiamiehensihteerin sijaisuutta ja auskultoinut Helsingin käräjäoikeudessa. Ihmisoikeustyötä Elina on tehnyt myös Amnestyn Suomen osastolla ja vapaaehtoistyössä eri järjestöissä. Tällä hetkellä Elina on ihmisoikeusvaltuuskunnan jäsen.
 
Elina työskenteli Kosovossa EU:n oikeusvaltiota vahvistavassa operaatiossa EULEX Kosovo. Hän työskenteli lakimiehenä paikallisessa tuomioistuimessa kansainvälisessä rikosasioiden tiimissä. Lisäksi hän työskenteli Kosovossa myös ihmisoikeuspaneelin sihteeristössä (Human Rights Advisory Panel).
 
Asianajajaliiton oikeuspoliittisissa tavoitteissa korostuu oikeusvaltion puolustaminen ja perusoikeuksien turvaaminen. Elinan mielestä on innostavaa päästä tekemään tärkeää työtä oikeusvaltion ja oikeusturvan eteen yhdessä Asianajajaliiton asiantuntijoiden kanssa.
 
Yhteystietomme löydät osoitteesta www.asianajajaliitto.fi/yhteystiedot