Harvinainen tuomio tappeluun osallistumisesta

18.8.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

I-SHO:2017:7

Pahoinpitely – Törkeä pahoinpitely
Tappeluun osallistuminen
Rikokseen osallisuus – Tekijäkumppanuus – Avunanto
Vahingonkorvaus – Korvauksen sovittelu – Vahingonkärsijän myötävaikutus
Näytön arviointi

Epäiltyään ystävänsä C:n
osallistuneen aiemmin tapahtuneeseen pahoinpitelyynsä A oli ottanut
mukaan tuttavansa B:n ja lähtenyt C:n asunnolle selvittämään asiaa. B
oli tivannut asiaa C:ltä väkivaltaisesti, jonka jälkeen A ja B olivat
poistuneet C:n luota. B:n menettelystä hermostunut C oli lähettänyt
B:lle uhkailevia viestejä ja heidän välillään oli käyty
uhkaavansävytteistä viestienvaihtoa, joka oli johtanut siihen, että A ja
B sekä eräät muut henkilöt olivat menneet uudelleen C:n asunnolle.
Tällöin B:n ja C:n välille oli syntynyt tappelu, jonka seurauksena B oli
lyönyt C:tä useita kertoja voimakkaasti nyrkillä päähän ja C:n
kaaduttua maahan polkaissut C:n pään voimakkaasti vasten betonista
kuistin lattiaa. Pahoinpitelyn seurauksena C:lle aiheutui
hengenvaarallinen tila ja vaikeaksi ruumiinvammaksi katsottava aivovamma
ja B oli siten menettelyllään syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn.

Vahvasti
juovuksissa olleen A:n katsottiin osallistuneen B:n ja C:n välille
syntyneeseen tappeluun siten, että hän oli tappelun alkuvaiheessa B:n
saatua C:stä mahdollisesti niskalenkin B:n pyynnöstä käynyt riuhtomassa
pesäpallomailan pois C:n hallusta ja sen jälkeen vetäytynyt pois
tilanteesta. Kysymys on siitä, oliko A näin menetellessään osallistunut
B:n tekemään törkeään pahoinpitelyyn tekijäkumppanina tai avunantajana
ja mihin saakka hänen vastuunsa siinä tapauksessa voitiin katsoa
ulottuvan, vai oliko A:n menettelyä arvioitava syyttäjän vaihtoehtoisen
rangaistusvaatimuksen mukaisesti tappeluun osallistumisena. Kysymys
lisäksi C:n menettelyn merkityksestä rangaistuksen määräämisen ja
vahingonkorvausten sovittelun kannalta, kun hän oli varautunut ja
varustautunut pesäpallomailalla väkivaltaiseen yhteenottoon. (Ään.)

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments