KHO: Ns. raippavero ei ole eläkeläisiä syrjivä
15.11.2016 | OikeusuutisetKHO:2016:180
Henkilökohtaisen tulon verotus – Eläketulon lisävero – Yhdenvertaisuus – Syrjintä – Ikä – Perustuslaki – Ilmeisen ristiriidan puuttuminen – Unionin oikeuden soveltamisala – Euroopan ihmisoikeussopimus
C:lle, jonka eläketulon määrä
oli noin 460 000 euroa verovuonna 2013, oli ennakonpidätysprosenttia
määrättäessä laskettu tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin mukaan
eläketulon lisäveroa 6 prosenttia siltä osin kuin hänen eläketulonsa
vähennettynä eläketulovähennyksen määrällä oli ylittänyt 45 000 euroa. C
oli valituksessaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle esittänyt, että
eläketulon lisäveroa koskevat tuloverolain säännökset ovat Euroopan
unionin ikään perustuvan syrjinnän kieltoa koskevan normiston ja siten
yhdenvertaisuuslain (21/2004) vastaisia ja, että ne tulisi Suomen
perustuslain 6 §:n vastaisena perustuslain 106 §:n nojalla jättää
soveltamatta.
Korkein hallinto-oikeus esitti unionin
tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön unionin ikään perustuvaa
syrjintää koskevan normiston soveltumisesta asiaan. Unionin tuomioistuin
katsoi antamassaan tuomiossa, että eläketulon lisäveroa koskeva
kansallinen lainsäädäntö ei kuulunut direktiivin 2000/78/EY eikä näin
myöskään Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdan
aineelliseen soveltamisalaan. Eläketulon lisäveron ei näin ollen voitu
katsoa olevan vastoin Euroopan unionin ikään perustuvan syrjinnän
kieltoa koskevaa normistoa eikä siten myöskään yhdenvertaisuuslain
(21/2004) vastainen.
Asiassa tuli siten arvioitavaksi se,
oliko tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin eläketulon lisäveroa koskevan
sääntelyn soveltaminen käsillä olevassa asiassa perustuslain 106 §:ssä
tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, ja
oliko perustuslain 6 §:lle annettava etusija jättämällä mainitut
eläketulon lisäveroa koskevat tuloverolain säännökset soveltamatta.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että eläketulon lisäveroa koskeva sääntely perustui vähintäänkin välillisesti henkilön ikään.
Korkein
hallinto-oikeus totesi kysymyksessä olevaa asiaa eläketulon lisäveroa
koskevan sääntelyn tavoitteiden kannalta arvioituaan, että lainsäätäjän
oli katsottava ensisijaisesti kohdentaneen verorasituksen
veronmaksukyvyn perusteella suurituloisiin eläkkeensaajiin
veropoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Eläketulon lisäveron
ensisijaiseksi tarkoitukseksi tuloverolain esitöissä esitetty
veronmaksukykyä koskeva peruste vastasi niitä tavoitteita, joita Suomen
tuloverojärjestelmään on yleisesti liitetty ja kuului sellaisenaan
lainsäätäjän yhteiskuntapoliittisen harkintavallan piiriin. C:n voitiin
katsoa kuuluvan sellaisten eläkkeensaajien joukkoon, joiden maksukyky
oli lain esitöissä tarkoitetulla tavalla korkealla tasolla. Huolimatta
siitä, että C:n eläketulosta kannettavan lisäveron myötä C:n veroaste
oli muodostunut palkansaajan veroastetta korkeammaksi riippumatta siitä,
luettiinko palkansaajien veroasteeseen palkansaajamaksut, eikä lain
esitöissä mainittua työelämässä jatkamista koskevaa tavoitetta voitu
enää pitää ajankohtaisena kysymyksessä olevana verovuonna 65 vuotta
täyttäneen C:n tilanteessa, tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin
eläketulon lisäveroa koskevan sääntelyn soveltaminen ei ollut C:n
veronmaksukyky ja tätä koskevat sääntelyn kannalta hyväksyttävät
tavoitteet huomioon ottaen perustuslain 6 §:n mukaisen
yhdenvertaisuussääntelyn kannalta arvioiden tai muutoinkaan perustuslain
106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain
kanssa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen, jonka valossa perustuslain
perusoikeussäännöksiä oli tulkittava, ei muun muassa Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö huomioon ottaen voitu katsoa
asettavan lisävaatimuksia asiassa. Unionin oikeuden mukainen
yhdenvertaisuussääntely ei tullut asiassa sovellettavaksi.
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja pysytti hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen.
Tiedote: