Tuomarinvalintalautakunta teki viime vuonna 151 nimitysesitystä. Esitetyistä naisia oli 87 (58 %)
22.4.2016 | OikeusuutisetNimitysasioiden määrä pysyy näin korkealla tasolla ainakin muutaman seuraavan vuoden ajan.
Nimitysesitysten lukumäärä näyttää vakiintuneen noin 150 esitykseen vuodessa. Oletettavaa on, että nimitysasioiden määrä pysyy näin korkealla tasolla ainakin muutaman seuraavan vuoden ajan. Myös tuomioistuinten päällikköinä toimivien tuomareiden vaihtuminen tuntuu olevan runsasta. Lautakunnalla on suuri vastuu siitä, että päällikkötuomareiksi valikoituu johtotehtäviin soveltuvia ja
myös tuomarintaidoiltaan kyvykkäitä henkilöitä. Tästäkin syystä lautakunta käyttää päällikkövirkojen täyttöprosesseihin soveltuvuusarvioineen ja haastatteluineen runsaasti aikaa ja voimavaroja, toteaa lautakunnan puheenjohtaja, oikeusneuvos Hannu Rajalahti.
Viime vuonna lautakunta ei esittänyt tuomarin virkaan yhtään asianajajaa. Neljä syyttäjää nimitettiin tuomareiksi.
Tuomarinvalintalautakunnan toimintakertomus vuodelta 2015 (pdf, 2.3 Mt)