KHO:n vuosikertomus 2015 julkaistu

13.4.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Yhteiskunnalliset muutokset näkyvät korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Tänään julkaistussa vuosikertomuksessa avataan muun muassa
vammaispalveluasioiden käsittelyä korkeimmassa hallinto-oikeudessa sekä
kuvataan tiivistetysti vuoden 2015 saamelaiskäräjävaalia koskevaa
asiakokonaisuutta, jonka keskiössä oli kysymys saamelaisuudesta. Yksi
kuluneen vuoden oikeudellisesti merkittävimmistä ja samalla
suuritöisimmistä päätöksistä oli Helsinki-Vantaan lentoaseman
ympäristölupa-asia. Vuosikertomuksessa asiaa tarkastellaan
ympäristölainsäädännön ja ilmailulainsäädännön välisen suhteen
määrittämisen näkökulmasta.

Korkeimpaan hallinto-oikeuteen
tulevien asioiden määrä on hieman kasvanut aivan viime vuosina.
Tuomioistuin ratkaisee vuosittain nelisentuhatta valitusta ja
valituslupaa. Suurimpia asiaryhmiä ovat ulkomaalaisasiat, sosiaali- ja
terveydenhuolto sekä veroasiat.

KHO:n vuosikertomus 2015 on julkaistu: Yhteiskunnalliset muutokset näkyvät korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments