Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta kielsi luottoyhtiötä syrjimästä henkilöllisyyden tunnistamisessa ja asetti 25 000 euron uhkasakon

10.3.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Hakija oli ollut huonekaluliikkeessä ostamassa huonekaluja. Hän ei ollut päässyt hakemaan liikkeessä myönnettävää luottoa, koska luottoyhtiö ei ollut hyväksynyt hänen Viron passiaan henkilöllisyyden tunnistamisasiakirjaksi

Myöhemmin hän oli tehnyt sähköisen luottohakemuksen verkkopankkitunnuksilla, mutta hänelle ei ollut myönnetty luottoa.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi vastaajan evänneen
hakijalta mahdollisuuden rahoituspalveluihin yhdenvertaisuuslain 8 §:n
syrjintäkiellon vastaisesti antamalla myyjäliikkeille ohjeen, joka oli
johtanut siihen, ettei hakijan ollut mahdollista hakea
rahoituspalveluita.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta kielsi
vastaajaa jatkamasta tai uusimasta hakijaan tai kehenkään muuhun
kohdistuvaa yhdenvertaisuuslain 8 §:n vastaista syrjintää sekä määräsi
vastaajan antamaan myyjäliikkeille asiakkaan tunnistamisesta
rahoitussopimusta tehtäessä sellaiset ohjeet, jotka eivät syrji ketään
eivätkä johda kenenkään syrjintään. Lautakunta asetti kieltopäätöksensä
ja määräyksensä tehosteeksi 25 000 euron suuruisen uhkasakon.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments