Komissio uudistaa lähetettyjä työntekijöitä koskevaa direktiiviä – kohti syvempiä ja oikeudenmukaisempia eurooppalaisia työmarkkinoita
8.3.2016 | OikeusuutisetEuroopan komissio esitteli tänään lähetettyjä työntekijöistä koskevien sääntöjen tarkistukset
Tämä tarkistus on nykyisen komission poliittisten suuntaviivojen
mukainen, ja sillä edistetään periaatetta, jonka mukaan samasta työstä
samassa paikassa olisi maksettava samanlainen korvaus. Siitä
ilmoitettiin komission vuoden 2016 työohjelmassa. Tarkoituksena on
helpottaa työntekijöiden lähettämistä reilun kilpailun
toimintaympäristössä ja ottaa huomioon niiden työntekijöiden oikeudet,
jotka on palkattu yhdessä jäsenvaltiossa mutta lähetetään tilapäisesti
työskentelemään toisessa. Aloitteella pyritään erityisesti varmistamaan
oikeudenmukaiset palkkaehdot ja tasa-arvoiset toimintaedellytykset
työntekijöitä lähettäville yrityksille ja vastaanottavan maan
paikallisille yrityksille.
Kohdennetun tarkistamisen perusteella tehdään muutoksia kolmeen tärkeään
osa-alueeseen, jotka ovat lähetettyjen työntekijöiden palkkaus
(alihankintatapaukset mukaan lukien), vuokratyöntekijöitä koskevat
säännöt ja pitkäaikainen lähettäminen.