Ulkomaantyön yhtäjaksoisuutta arvioitaessa ei ollut merkitystä sillä, että verovelvollinen ei palannut Suomessa oleskelun jälkeen samaan työskentelyvaltioon

26.8.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


KHO:2015:120

Henkilökohtaisen tulon verotus – Ulkomaantyötulo – Kuuden kuukauden sääntö – Ulkomaantyöskentelyn keskeytyminen – Työskentelyvaltion vaihtaminen

Verovelvollinen oli työskennellyt kolmessa eri valtiossa, joiden
kanssa Suomella ei ollut verosopimusta, peräkkäin siten, että ulkomailla
työskentely oli kestänyt yhteensä yli kuusi kuukautta. Verovelvollinen
oli työskentelyvaltioiden vaihtamisen yhteydessä oleskellut muun muassa
Suomessa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tuloverolain 77 §:ssä
tarkoitetun ulkomaantyöskentelyn yhtäjaksoisuutta arvioitaessa ei ollut
merkitystä sillä seikalla, että verovelvollinen ei palannut Suomessa
oleskelun jälkeen samaan työskentelyvaltioon kuin missä hän oli
työskennellyt ennen Suomeen tuloaan. Verovuodet 2009 ja 2010.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments