Yle.fi: Sähköistä rikosilmoitusta käytetään yhä enemmän – Poliisi: lomaketta voisi yksinkertaistaa
17.7.2015 | OikeusuutisetKäyttäjien määrä kasvaisi, jos ilmoituslomaketta kehitettäisiin kansantajuisemmaksi. Poliisin nettisivujen kautta ilmoitetaan lievemmistä rikoksista
Sähköinen rikosilmoitus on lunastanut paikkansa Suomessa, sillä vajaat 13 prosenttia rikosilmoituksista lähetetään jo sähköisesti.
– Sähköinen rikosilmoitus on helppo tapa tehdä rikosilmoitus ja olla yhteydessä poliisiin, toteaa Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikosylikomisario Teijo Ristola.
Ristolan mielestä järjestelmässä on kuitenkin kehitettävää. Ristola toivoo, että sähköistä rikosilmoitusta kehitettäisiin enemmän kansantajuisemmaksi.
– Tavalliselle kansalaiselle voi olla vaikeaa tehdä rikosilmoitus, kun vastaan tulee kysymyksiä, jotka koskevat juridiikkaa. Pitää erottaa onko kyseessä asianomistajarikos vai yleisen syytteen alainen rikos. Jos kyseessä on asianomistajarikos, pitää vaatia rangaistusta, jotta poliisi voi jatkaa tutkintaa.
Lomakkeen täyttämistä opastetaan, mutta välttämättä olemassa olevat ohjeet eivät ole riittävät.
Sähköisen rikosilmoituksen tekeminen ei ole niin yksinkertaista kuin haluaisimme, että se olisi.
Lievemmät rikokset on hyvä ilmoittaa sähköisesti
Tilastollisesti sähköisen rikosilmoituksen käyttö on lisääntynyt vuosien aikana. Tänä vuonna sähköisiä rikosilmoituksia on tehty noin 5 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Ristolan mukaan aiheettomasti tehty ilmoitus on harvinainen.
– Kyse ei ole vain sähköpostin lähettämisestä poliisille, vaan kyseessä on vakavan ilmoituksen tekeminen.
Poliisi suosittaa, että vain lievemmät rikokset ilmoitetaan sähköisesti. Törkeämmistä rikoksista ilmoittaminen on tehtävät edelleen henkilökohtaisesti poliisiasemalla.
– Suurin osa sähköisistä ilmoituksista on näitä arkipäivän rikoksia. Puhutaan niin sanotuista massarikoksista.
Suomessa rikosilmoituksia tehdään vuosittain noin 702 000. Tästä reilut 90 000 ilmoitetaan Poliisin verkkosivujen kautta sähköisesti, eli vajaat 13 prosenttia ilmoituksista on sähköisiä