EU:n tuomioistuimen tuomio televiestintää koskevassa asiassa

11.6.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Ennakkoratkaisupyyntö – Sähköiset viestintäverkot ja ‑palvelut – Direktiivi 2002/22/EY – 4, 9, 13 ja 32 artikla – Yleispalveluvelvollisuudet ja sosiaaliset velvollisuudet – Liittymän tarjoaminen tietyssä sijaintipaikassa ja puhelinpalvelujen tarjoaminen – Kohtuuhintaisuus – Erityiset hintavaihtoehdot – Yleispalveluvelvollisuuksien rahoittaminen – Pakolliset lisäpalvelut – Mobiiliviestintäpalvelut ja/tai internetliittymät

Ennakkoratkaisupyynnön oli tehnyt Grondwettelijk Hof (Belgia).

Ennakkoratkaisupyyntö
koski yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten
viestintäverkkojen ja ‑palvelujen alalla 7.3.2002 annetun Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi)
(EYVL L 108, s. 51), sellaisena kuin se on muutettuna 25.11.2009
annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/136/EY
(EUVL L 337, s. 11; jäljempänä yleispalveludirektiivi), 9 ja 32 artiklan
tulkintaa sekä yleispalveludirektiivin pätevyyttä yhdenvertaisen
kohtelun periaatteen nojalla, sellaisena kuin se on vahvistettu Euroopan
unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 20 artiklassa.

Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat yhtäältä Base Company
NV (jäljempänä Base Company) ja Mobistar NV (jäljempänä Mobistar) ja
toisaalta Ministerraad (ministerineuvosto) ja jossa vaaditaan kumoamaan
kansalliset säännökset, joissa velvoitetaan mobiiliviestintäpalveluja
ja/tai internetliittymiä kuluttajille tarjoavat operaattorit
osallistumaan näistä palveluista aiheutuvien nettokustannusten
rahoittamiseen.

Unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Yleispalvelusta
ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen
alalla 7.3.2002 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä
2002/22/EY (yleispalveludirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna
25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä
2009/136/EY, on tulkittava siten, että kyseisen direktiivin 9 artiklassa
tarkoitettuja erityishintoja ja 13 artiklan 1 kohdan b alakohdassa
tarkoitettua rahoitusjärjestelmää sovelletaan
internetliittymäpalveluihin, joiden tarjoaminen edellyttää
internetliittymän saamista tietyssä sijaintipaikassa, mutta ei
mobiiliviestintäpalveluihin, mukaan lukien kyseisten
mobiiliviestintäpalvelujen avulla tarjotut internetliittymäpalvelut. Jos
viimeksi mainittuja palveluja saatetaan jäsenvaltioiden omalla alueella
yleisesti saataville direktiivin 2002/22, sellaisena kuin se on
muutettuna direktiivillä 2009/136, 32 artiklassa tarkoitettuina
pakollisina lisäpalveluina, niiden rahoitusta ei voida taata
kansallisessa oikeudessa tiettyjen yritysten osallistumista koskevalla
järjestelmällä.

Linkki asiaan C-1/14

Unionin tuomioistuimen lehdistötiedote asiassa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments