Kuluttajariitalautakunta: Kaksi ratkaisua poikkeuksellisista olosuhteista ja lennon viivästymisestä

2.3.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Lautakunta ei kummassakaan ratkaisussa suosittanut hyvitystä

Toisessa asiassa oli kyse salamaniskusta

Lautakunta toteaa, että salamaniskussa on kyse luonnonilmiöstä. Vaikka
säätutkan avulla voidaan jossain määrin vaikuttaa siihen, ettei kone
joudu lentämään ukkosrintaman läpi, lentokoneen altistumista
salamaniskuille ei voida kuitenkaan täysin estää. On selvää, että
lentokone on tarkastettava salamaniskun jälkeen. Lautakunnalla ei ole
syytä epäillä lentoyhtiön selvitystä siitä, että yhtiön oli odotettava
valmistajan hyväksyntää ennen koneen korjaamista. Lautakunta katsoo,
että salamanisku ja valmistajan hyväksynnän odottaminen ovat olleet
lentoyhtiön vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Kyse on siten ollut
poikkeuksellisista olosuhteista. Lautakunta ei suosita asiassa hyvitystä.

Lisätietoa

Toisessa asiassa oli kyse lähtöselvityksen järjestelmäviasta

Lautakunta katsoo, että lähtöselvityksen järjestelmävikaa voidaan
tässä tapauksessa pitää poikkeuksellisena olosuhteena, joka on ollut lentoyhtiön 
vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella.Lautakunta ei suosita asiassa hyvitystä.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments