Yle.fi: Lemmikkieläinpassi uudistuu – nämä asiat lemmikin kanssa matkustavan on syytä muistaa

30.12.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Euroopan unionin uusi lemmikkieläinasetus tuo vuodenvaihteessa muutoksia koirien, kissojen ja frettien siirtoihin EU-maiden välillä. Finnairin koneissa Mustit ja Mirrit reissaavat vähän väliä.

Lemmikkieläinpassi uudistuu EU:n uuden lemmikkieläinasetuksen myötä.

Passi on pakollinen koirille, kissoile ja freteille kaikissa
EU-maiden välisissä kuljetuksissa. Passia edellytetään juuri näiltä
eläimiltä rabieksen leviämisvaaran vuoksi.

Jos lemmikkieläimellä
on jo passi, uutta ei tarvitse hakea. Passin saa jatkossakin ostaa
eläinlääkäriltä. Passi myönnetään vain koirille, kissoille ja freteille.

Passin
hinta nousee, koska siihen on lisätty uusia turvaominaisuuksia, joilla
pyritään estämään passin väärinkäyttö. Uuden passin hinta on 14,90
euroa.

Myös matkustajaehtoihin ja pentujen rokotusikään tulee
muutoksia. Uuden asetuksen mukaan pennun saa rokottaa raivotautia
vastaan 12 viikon iässä. Nuorempana annetut rokotukset eivät suojaa
raivotaudilta.

Tähän saakka matkustajalla on saanut olla mukanaan
enintään viisi koiraa, kissaa tai frettiä ilman, että matka määritellään
kaupalliesksi siirroksi. Jatkossa eläimiä saa kuljettaa viittä enemmän,
jos tarkoituksena on matkustaa kilpailuihin, näyttelyihin tai niihin
liittyviin koulutuksiin. Osallistumisesta on oltava kirjallinen
todistus.

Lisätietoa

Jätä kommentti

  Tilaa  
Ilmoita