OM: Terrorismirikosten rangaistavuus laajenee ensi vuoden alusta

11.12.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten tulee rangaistavaksi vuoden 2015 alusta. Myös terrorismin rahoittamisen rangaistavuus laajenee. Muutosten tarkoituksena on ehkäistä terroristisessa tarkoituksessa tehtäviä rikoksia ja niiden tekemistä edistäviä rikoksia

Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa lainmuutosten voimaantulo 12. joulukuuta.

Tähän
asti kouluttautumista terrorismirikoksen tekemistä varten ei ole
nimenomaisesti säädetty rangaistavaksi, sen sijaan sellaisen koulutuksen
antaminen on.

Jatkossa rangaistukseen voidaan tuomita henkilö,
joka tehdäkseen terrorismirikoksen kouluttautuu räjähteiden,
ampuma-aseiden tai muiden aseiden taikka myrkyllisten tai haitallisten
aineiden valmistuksessa tai käytössä taikka näihin merkitykseltään
rinnastuvien muiden erityisten menetelmien tai tekniikoiden käytössä.
Rangaistukseksi voidaan tuomita sakkoa tai enintään kolme vuotta
vankeutta.

Terrorismin rahoittamista koskevat
rangaistussäännökset laajenevat koskemaan aiempaa useamman
terrorismirikoksen rahoittamista. Rangaistus pysyy samana kuin nykyisin,
eli on vähintään neljä kuukautta ja enintään kahdeksan vuotta
vankeutta.

Terroristiryhmän rahoittamisena rangaistaan jatkossa
se, että suoraan tai välillisesti annetaan tai kerätään varoja
terroristiryhmälle tietoisena ryhmän luonteesta. Tästä rangaistus on
sakkoa tai enintään kolme vuotta vankeutta.

Terrorismin rahoittaminen on Suomessa kriminalisoitu vuonna 2002. Siihen on kansainväliset velvoitteet.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments