SM: Poliisin tiedonhankintasäännösten kattavuutta selvitetään

29.10.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Sisäministeriö tarkentaa viime viikkoista tiedotettaan toimenpiteistä terrorismin uhan vähentämiseksi. Tiedotteessa sanottiin, että ministeriö käynnistää lainsäädäntöhankkeen jossa arvioidaan ovatko poliisilain tiedonhankintasäännökset riittävän kattavat vastaamaan muuttuneeseen terrorismin uhkatilanteeseen

Kyseessä on kuitenkin selvityshanke eli ministeriössä on tarkoitus
lähiaikoina selvittää pitäisikö poliisin tiedonhankintasäännöksiin tehdä
muutoksia muuttuneen uhkatilanteen takia. Hankkeessa arvioidaan muun
muassa voidaanko poliisilain mukaista tiedonhankintaa tehdä myös valtion
turvallisuuden varmistamisen perusteella.

Lisäksi on tarkoitus selvittää, millä edellytyksillä kotietsintä ja
takavarikko voitaisiin tehdä poliisilain perusteella ja millä
edellytyksillä nämä toimenpiteet voitaisiin suorittaa kohteen siitä
tietämättä. Tällä hetkellä poliisilain mukaan ei ole mahdollista
esimerkiksi suorittaa kotietsintöjä tai tehdä takavarikkoja sen
selvittämiseksi, missä tarkoituksessa henkilö on yhteydessä
terroristiseen ryhmään tai osallistuu terroristisen ryhmän toimintaan.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments