Perustuslakiblogi: Suomen valtiosääntöoikeudellisen seuran ajankohtaispalsta

Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi 17.6.lausuntonsa (PeVL 18/2014 vp) hallituksen esityksestä eduskunnalle tietoyhteiskuntakaareksi sekä laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:n ja rikoslain 38 luvun 8 b §:n muuttamisesta (HE 221/2013 vp )

Tietoyhteiskuntakaari kokoaa yhteen ja samaan lakiin useat nykyiset
tietoyhteiskunnan keskeiset lait. Alun perin lakiehdotus ei herättänyt
suurta valtiosääntöoikeudellista mielenkiintoa, koska ehdotettu
perusoikeuksien kannalta merkityksellinen sääntely ei pääsääntöisesti
poikennut perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella säädetyistä voimassa olevista laeista.Tilanne muuttui kuitenkin dramaattisesti kesken eduskuntakäsittelyn,
kun Euroopan unionin tuomioistuin antoi 8.4.2014 tuomion yhdistetyissä
asioissa C-293/12 ja C-594/12. Tuomiossaan EU-tuomoistuin katsoi, että
unionin lainsäätäjä oli tunnistamistietojen tallentamista koskevan
neuvoston ja parlamentin direktiivin 24/2006/EY säätäessään ylittänyt ne
rajat, joita suhteellisuusperiaatteen noudattaminen olisi edellyttänyt
EU:n perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan sekä 52 artiklan 1 kohdan
kannalta. Tällä perusteella EU-tuomioistuin totesi direktiivin
kokonaisuudessaan pätemättömäksi. Kun tuomioistuin ei rajoittanut
tuomionsa ajallisia vaikutuksia, direktiivi menetti oikeusvaikutuksensa
voimaantulostaan 15.3.2006 lukien.

Tietoyhteiskuntakaaren 19 luku olisi perustunut pääosin
pätemättömäksi todettuun direktiiviin, mutta tuomio kyseenalaisti
kertaheitolla tämän sääntelyratkaisun.

EU-tuomioistuimen tuomion vaikutuksista kansalliseen lainsäädäntöön
on vallinnut suuri epätietoisuus yhtä hyvin Suomessa kuin muualla
Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan
lausunnossa on nyt kuitenkin selkeästi linjattu, että kansallisessa
lainsäädännössä ei voida viitata kintaalla EU-tuomioistuimen tuomiolle
ja siitä ilmeneville vaatimuksille sähköisessä viestinnässä saatavien
tunnistamistietojen säilyttämiselle ja käytölle.

Vaikka unionin tuomioistuimen tuomiosta ei perustuslakivaliokunnan
mielestä sinänsä seuraa, että pätemättömäksi todetun direktiivin
kattamasta asiasta ei voitaisi lainkaan säätää kansallisessa
lainsäädännössä, lausunnossa kuitenkin yksiselittteisesti todetaan, että
kansallinen “lainsäädäntö ei kuitenkaan voi enää perustua
oikeusvaikutuksensa menettäneeseen direktiiviin eikä se voi saada
sisältöään esimerkiksi viittauksin pätemättömään direktiiviin”. Lisäksi
valiokunta pitää “selvänä, että myös kansallista sääntelyä on
tällaisessa tilanteessa syytä arvioida paitsi kansallisten
perusoikeussäännösten myös unionin tuomioistuimen tuomiossa käsiteltyjen
EU:n perusoikeuskirjan yksityiselämän suojaa (7 artikla) ja
henkilötietojen suojaa (8 artikla) koskevien määräysten valossa.”

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa myös todetaan, että
tuomioistuimen direktiivin arvioinnin yhteydessä esittämät huomiot tulee
olla “pohjana tietoyhteiskuntakaaren 19 luvun valtiosääntöisessä
tarkastelussa.” Siten myös “kansallisen sääntelyn on täytettävä
tuomiossa mainitut edellytykset, vaikka tuomio ei suoranaisesti
koskekaan kansallista täytäntöönpanolainsäädäntöä.”

Valiokunnan lausunnossa selostetaan poikkeuksellisen seikkaperäisesti
EU-tuomioistuimen tuomiota. Valiokunnan valtiosääntöoikeudelliset
johtopäätökset tuomiosta eivät myöskään rajoitu vain siihen, miten
sähköisessä viestinnässä saatavien tunnistamistietojen säilyttämisestä
ja käytöstä pitäisi jatkossa säätää, jotta yhtäältä perustuslain 10
§:ssä ja toisaalta EU:n perusoikeuskirjan 7 ja 8 artikloissa turvatuista
yksityiselämän ja henkilötietojen suojasta juontuvat vaatimukset
tulisivat asianmukaisesti huomioiduksi. Lisäksi lausunnossa todetaan
selvästi tarve yleisemmin tarkistaa EU-tuomioistuimen tuomion takia
“jossain määrin uudelleen sähköisten viestien tunnistamistietoja
perustuslain 10 §:ssä turvatun luottamuksellisen viestin salaisuuden
näkökulmasta.” Perustuslakivaliokunnan vakiintuneessa käytännössä
viestin tunnistamistietojen on aiemmin katsottu jäävän luottamuksellisen
viestin salaisuutta suojaavan perusoikeuden ydinalueen ulkopuolelle
(ks. esim. PeVL 33/2013 vp , s. 3/I, PeVL 6/2012 vp , s. 3-4, PeVL 29/2008 vp , s. 2/II ja PeVL 3/2008 vp
, s. 2/I). Nyt valiokunnan lausunnossa kuitenkin tunnustetaan se, että
“käytännössä sähköisen viestinnän käyttöön liittyvät tunnistamistiedot
sekä mahdollisuus niiden kokoamiseen ja yhdistämiseen voivat kuitenkin
olla yksityiselämän suojan näkökulmasta siinä määrin ongelmallisia, että
kategorinen erottelu suojan reuna- ja ydinalueeseen ei aina ole
perusteltua, vaan huomiota on yleisemmin kiinnitettävä myös rajoitusten
merkittävyyteen.”

Kokonaisuutena perustuslakivaliokunnan lausunnosta on lähinnä hyvää
sanottavana yhtä hyvin perusoikeuksien kuin EU-oikeuden näkökulmasta.
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on kuitenkin viime kädessä
ratkaisevassa roolissa EU-tuomioistuimen tuomiossa ja
perustuslakivaliokunnan lausunnossa esitettyjen linjausten
toteuttamisessa. Vaikka perustuslakivaliokunnan arvio
tietoyhteiskuntakaariehdotuksen 19 luvusta sisältääkin konkreettisia
evästyksiä siltä osin kuin on kyse säilytettävien tietojen
yksilöimisestä ja rajaamisesta, oletettavaa on, että niiden
toteuttaminen on helpommin sanottu kuin tehty mietintövaliokunnassa,
etenkin kun esimerkiksi eduskunnan hallintovaliokunnasta on tullut koko
lailla toisenlaista evästystä säilytettävien tietojen ja niiden
viranomaiskäytön suhteen.

Lisätietoa

Perustuslakivaliokunnan lausunto (PeVL 18/2014 vp) on kokonaan luettavissa eduskunnan verkkosivulta.

Linkki lausuntoon