MTV.fi: Lentomatkustaja, tiedätkö oikeutesi? Näistä kaikista voi vaatia korvauksia

24.6.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Jos lentosi myöhästyi reilusti tai peruttiin jopa kokonaan, voit olla oikeutettu korvauksiin. Moni matkustaja ei kuitenkaan tiedä vakiokorvauksien olemassaolosta

Mikäli sinulta evätään pääsy lentokoneeseen
ylibuukkaustilanteessa, lento myöhästyy yli kolme tuntia tai perutaan,
sinulla voi olla oikeus saada korvauksia 250–600 euron edestä.

Summa
määräytyy lennon pituudesta ja määränpäästä riippuen. EU:n sisäisestä
lennosta voi saada maksimissaan 400 euroa ja EU:n ulkopuolelle
suuntautuvasta lennosta 600 euroa. Huomaa, että korvausta voidaan
pienentää, mikäli lentoyhtiö on tarjonnut sinulle aikataulultaan
vastaavaa lentoa.

Korvaukset jäävät kokonaan saamatta tilanteessa, jossa lento
perutaan poikkeuksellisten olosuhteiden, kuten huonon sään takia.
Korvauksia ei saa myöskään tilanteessa, jossa sinulle on ilmoitettu
lennon peruuttamisesta kaksi viikkoa ennen lähtöpäivää tai sinulle
tarjottiin vaihtoehtoista lentoa, jonka reitti ja aikataulu olivat
vastaavat kuin alkuperäisellä lennolla.

Korvauksista voi joutua riitelemään

Korvauksia
halajava voi joutua riitelemään oikeudestaan korvauksiin, sillä
“poikkeukselliset olosuhteet” ei ole yksiselitteinen termi.
Kuluttajariitalautakunnan toimistosihteeri Miko Halla-aho sanoo, että lentoyhtiöt laittavat myöhästymiset helposti teknisen vian piikkiin.


He sanovat, että kyseessä oli tekninen vika, jota ei pystytty etukäteen
arvioimaan. Sillä perusteella ei sitten makseta korvauksia, koska
ongelma ei käytännössä ollut heidät hallinnassaan.

90 prosenttia Kuluttajariitalautakunnalle tulevista lentokorvauskiistoista ratkeaa kuitenkin sovintoon.


Välillä pyydetään luopumaan valituksesta, koska katsotaan, että
olosuhteet olivat sellaiset, että lentokonetta ei voitu korjata ajoissa.
Joskus osapuolten välille myös tulee sovinto ennen meidän päätöstämme.
Viimeinen vaihtoehto on se, että asiassa tehdään päätös. Tällöin yleensä
suositellaan hyvitystä lennon viivästymisestä.

Hae korvausta näin

Kun
haet korvausta, sinun on toimitettava lentoyhtiölle EU:n
lentomatkustajan oikeuksia koskeva lomake. Muista ottaa itsellesi kopio.

Jos
vastausta ei kuulu tai haluat valittaa päätöksestä, voit valittaa sen
EU-maan kansalliseen valvontaelimeen, jossa tapaus sattui. Mikäli tapaus
sattui EU:n ulkopuolella, mutta lentoyhtiö on eurooppalainen, voit
valittaa siihen EU-maahan, jossa lennon määräpaikka sijaitsee.

Tarvittavat lomakkeet löydät Europa.eu-sivustolta.

Jos matkatavarat katoavat

Lentomatkustajalla
on oikeus lentoyhtiön maksamaan korvaukseen, jos matkatavarat
viivästyvät, katoavat tai vahingoittuvat. Korvauksen enimmäismäärä on
noin 1 220 euroa.

Viivästys

Matkatavarat
ovat viivästyneet, jos ne eivät saavu samalla lennolla kanssasi. Täytä
tällöin välittömästi lentoaseman saapumisaulassa PIR-lomake ja pyydä
kopio itsellesi. Jos viivästys tapahtuu menomatkalla, voit vaatia
lentoyhtiöltä korvausta välttämättömistä hankinnoista, kuten
hygieniatuotteista ja vaatetuksesta, joilla selviät odotuksen ajan
matkakohteessa.

Katoaminen

Matkatavarat
katsotaan kadonneeksi, jos niitä ei kuulu 21 vuorokauden kuluessa
lennon saapumisesta. Tee kadonneista matkatavaroista korvausvaatimus
lentoyhtiölle. Liitä korvausvaatimukseen PIR-lomake, luettelo
matkalaukun sisällöstä ja jokaisen tuotteen arvosta sekä
hankinta-ajankohdasta.

Lentoyhtiöllä on oikeus vaatia
sinulta näyttöä kadonneiden tuotteiden arvosta kuittien muodossa. Jos
kuitteja ei ole saatavilla, pyri luettelossasi näyttämään ostoajankohta
ja ostohinta. Ota huomioon, että et tule saamaan käytetyistä tavaroista
hankintahinnan tai uuden tuotteen hinnan mukaista korvausta, vaan
saamasi käyttöhyöty ja käytetyn tavaran arvonalennus huomioidaan
korvauksessa.

Vahingoittuminen

Lentoyhtiö
on vastuussa, jos kirjattu matkatavara vahingoittuu, katoaa tai
tuhoutuu matkatavaran ollessa sen huostassa. Jos et tee
vahinkoilmoitusta heti saatuasi laukun hallintaasi, sinun voi olla lähes
mahdotonta osoittaa vahingon aiheutuneen matkalaukun ollessa
lentoyhtiön hallussa. Lentoyhtiö ei ole vastuussa, jos matkatavaran
vika, laatu tai huonolaatuisuus on syynä vahinkoon.

PIR-lomakkeen
lisäksi on tehtävä vahinkoa koskeva kirjallinen ilmoitus lentoyhtiölle.
Tee kirjallinen ilmoitus heti huomattuasi vahingon tai viimeistään
seitsemän päivän kuluessa tavaran vastaanottamisesta, koska muuten
menetät oikeutesi saada korvausta.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments