Valvira: Tärkeää huomata juuri nyt – lapseksiottamislain soveltamisen siirtymäaika päättyy heinäkuun alussa

23.5.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Adoptiolaki on ollut voimassa pian kaksi vuotta. Sillä kumottiin laki lapseksiottamisesta. Niiden hakijoiden, joilla on ollut voimassa oleva adoptiolupa uuden adoptiolain tullessa voimaan 1.7.2012, on hyvä muistaa, että lakiin liittyvä siirtymäaika päättyy heinäkuun alussa. Myös adoptioneuvonnassa tämä on otettava huomioon

os adoptionhakijalle on myönnetty adoptiolupa vanhan lain aikana eli
ennen 1.7.2012, lautakunta voi hakemuksesta pidentää luvan
voimassaoloaikaa yhden kerran uuteen lakiin sisältyvän kahden vuoden
siirtymäajan kuluessa. Tähän jatkolupaan sovelletaan vanhan
lapseksiottamislain säännöksiä, joissa ei esimerkiksi ollut
adoptionhakijan yläikärajaa koskevaa rajoitusta.

Jos adoptio ei toteudu vanhan lain nojalla myönnetyn luvan pidennettynä
voimassaoloaikanakaan ja hakija haluaa jatkaa adoptioprosessia, hänen
on haettava kokonaan uutta lupaa. Uuteen lupaan sovelletaan kaikilta
osin uutta adoptiolakia.

Uutta lupaa on haettava siihen tarkoitetulla lomakkeella. Uuteen lupahakemukseen on liitettävä ns. kotiselvitys (ei lisäselvitys, kuten jatkolupahakemuksissa).

Eli lyhyesti: Ne hakijat, joiden adoptioluvan voimassaoloaikaa
on pidennetty 1.7.2012 tai sen jälkeen, eivät enää 1.7.2014 tai sen
jälkeen voi hakea jatkolupaa, vaan heidän on haettava kokonaan uutta
lupaa.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments