MTV Uutiset: Monissa kaupungeissa velkaneuvonnan palvelut ovat ruuhkautuneet.

16.5.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

MTV Uutiset selvitti, mikä on Suomen kymmenen suurimman kaupungin velkaneuvonnan jonotilanne tällä hetkellä

Heikoin tilanne on Espoossa ja Oulussa, joissa asiakasmäärät ovat ruuhkauttaneet velkapalvelut niin, että ensimmäiset vapaat ajat löytyvät vasta kolmen ja puolen kuukauden päästä. Pahimmillaan jonossa saattaa olla jopa yli 200 asiakasta.
spoon johtava talous- ja velkaneuvoja Aulikki Pentikäinen kertoo, että Espoossa seuraavan kerran aikoja annetaan vasta elokuun alussa.

– Tämä tarkoittaa sitä, että ajanvaraus avautuu vasta silloin, ja aikaisintaan elokuun puolen välin jälkeen saa ajan, Pentikäinen sanoo.

Oulun sosiaalipalvelujen palvelupäällikön Anna-Liisa Karppisen mukaan eniten pitkiin jonoihin vaikuttaa heikko työllisyystilanne, jonka lisäksi asuntovelallisten määrä on kasvanut. Pikavippien suosio näkyy lisäksi yhä velkaneuvonnassa.

Myös Vantaalla vapaita aikoja joutuu odottamaan syksyyn saakka.

Velkaneuvonnan jonot

 
 

Tavoiteaika ylittynyt monella

Eduskunnan tavoite on tällä hetkellä, että jokainen pääsee velkaneuvontaan 60 vuorokauden sisälllä. Aikaraja velkaneuvontaan pääsylle on kaksi kuukautta.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston tilastojen mukaan viime vuonna tammikuun ja kesäkuun välisellä aikajaksolla 66 kunnasta 21 oli ylittänyt jossain vaiheessa vuotta 60 vrk:n jonotusajan rajan.

Velkaneuvonta ry:n mukaan syynä ylityksiin on resurssit ja kuntien oma elinkeinorakenne.

– Taloudellinen tuki on merkittävä tekijä jonoissa, koska monilla paikkakunnilla valtionosuus ei riitä kattamaan alati kasvavaa kysyntää. Osa kunnista on osallistunut palvelun tuottamiseen lisärahoittamalla sitä. Velkaneuvojien määrä asukaslukua kohden vaihtelee alueellisesti hyvinkin paljon ja on riippuvainen kunnan tuesta. Tämä vaikuttaa suoraan jonotilanteeseen, kuvailee Velkaneuvojat ry:n puheenjohtaja Petra Einiö.

Perustiedot velkaneuvontaan etukäteen

Helsingissä ja Turussa on onnistuttu vähentämään jonojen ruuhkautumista uusien työskentelytapojen myötä. Pelkän soiton sijaan molemmissa kaupungeissa on otettu käyttöön netissä etukäteen täytettävä perustietolomake.

– Meillä oli ennen suuriakin jonoja, jotka helpottuivat sen jälkeen, kun otimme käyttöön toiminnan, missä kaikki paperit ja velkoihin liittyvät tiedot pitää toimittaa etukäteen toimistolle. Vasta sen jälkeen pääsee asiakkaaksi, Turun kaupungin johtava talous- ja velkaneuvoja ja lisäksi Velkaneuvojat ry:n puheenjohtaja Petra Einiö sanoo.

Tampere otti jo kolme vuotta sitten käyttöönsä tavan, että velkaneuvontaan lähetetään perustiedot etukäteen. Tampereen johtava talous- ja velkaneuvoja Aki Jauro arvioi, että ennen tätä toimenpidettä jopa puolet ajoista jäi käyttämättä.

– Tilanne oli, että yli puolet ajoista jäi käyttämättä. Se, että perustietoja lähetetään etukäteen velkaneuvontaan sitouttaa ihmistä siihen prosessiin, joka ei ole helppo tai nopeasti hoidettavissa, Jauro kertoo.

Tampere onkin suurimmista kaupungeista ainoa, jolla on alle kuukauden jonot. Tampereella velkaneuvontaan pääsi tällä hetkellä 21 vuorokauden jonottamisen jälkeen.

– Viime vuonna samaan aikaan aika oli kaksi viikkoa. Velkaneuvontaan hakeutuvien määrä on ollut tasaisessa kasvussa viime vuoden syksystä. Nyt viimeiset puoli vuotta jono on kasvanut selvästi, yli 50 prosentin kasvusta voidaan puhua, Tampereen kaupungin johtava talous- ja velkaneuvoja Aki Jauro arvioi.

Kuopiossa tilanne pysynyt vakaana

Kuopiossa tilanne on toisenlainen. Velkaneuvonnan palveluita käyttää vuosittain noin 300 asiakasta. Jonot ovat pysyneet viime vuoden kohtuullisina.

– Meidän jonotilanteemme ei ole muuttunut viime vuosina. Kesäisin lomat vaikuttavat, mutta muuten määrät eivät ole kasvaneet, kertoo Kuopion talous- ja velkaneuvontalakimies Antero Nieminen.

Jyväskylässä velkaneuvontaan hakeutuvien määrä alkoi nousta rajusti vuonna 2011.

– Asiakkaita tuli valtavasti lisää ja myös heidän asiansa kävivät entistä vaikeammiksi ja raskaammiksi. Velkaneuvontaan hakeutuvat olivat myös aikaisempaa nuorempia ja ahdistus näkyi selvästi, sanoo Jyväskylän talous- ja velkaneuvoja Seija Jauhiainen.

Myös muiden kaupunkien velkaneuvojat allekirjoittavat ongelman. Velkaneuvontaan hakeutuvien velkaongelmat ovat yhä syvempiä ja monimutkaisempia.

Takuu-Säätiön toiminnanjohtajan Juha Pantzarin mukaan velkaneuvontaan hakeutuvalla on yleensä varaa odottaa kuukausikin palveluun pääsyä, vaikka hätä olisikin kova.

– Usein ne velkatilanteet ovat sellaisia, että velat ovat vuosien ajan rakentuneet, jolloin se yhden kuukauden jonottaminen ei ole mikään paha, mutta tilanteessa pitäisi pystyä rauhoittamaan se ihminen siten, että hän ei lähde tekemään mitään hätäisiä ratkaisuja. Silloin saataisiin jo siinä kohdassa velkakierre katkaistua, Pantzar painottaa.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments