Korkein oikeus jatkoi isyyslain paikkaamista
19.3.2014 | OikeusuutisetKKO antoi kaksi tuomiota, jossa arvioidaan miltä osin perustuslain vastaiseksi osoittautunutta isyyslakia voidaan soveltaa
Perustuslaki – Perusoikeudet – Perustuslain etusija
Euroopan ihmisoikeussopimus
Yksityiselämän suoja
Ennen isyyslain voimaantuloa vuonna 1962 avioliiton ulkopuolella
syntynyt A oli saanut tietää vuonna 1982, että B oli hänen isänsä.
Isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentissa säädetty viiden
vuoden määräaika isyyden vahvistamiskanteiden nostamiselle oli
1.10.1981 jo päättynyt. B oli kuollut 4.1.2009, ja A vaati 22.6.2009
vireille tulleessa kanteessaan B:n isyyden vahvistamista. Suoritetun
DNA-tutkimuksen mukaan B oli A:n isä 99,8 prosentin todennäköisyydellä.
Korkein
oikeus katsoi, että A:lla ei ollut ollut ikäänsä nähden todellista
mahdollisuutta isänsä henkilöllisyyden selvittämiseen eikä kanteen
nostamiseen määräajassa. Punnittuaan vielä ajan kulumisen ja miehen
kuoleman merkitystä sekä B:n oikeudenomistajien esille tuomia, lähinnä
B:n jäämistöön liittyviä seikkoja Korkein oikeus katsoi, että
kanneaikasäännöksen soveltaminen oli ilmeisessä ristiriidassa
perustuslaissa turvatun yksityiselämän suojan kanssa. Kanneaikasäännös
jätettiin soveltamatta, ja B:n isyys vahvistettiin. Ks. KKO:2012:11
KKO:2014:14
Perustuslaki – Perusoikeudet – Perustuslain etusija
Euroopan ihmisoikeussopimus
Yksityiselämän suoja
Yhdenvertaisuus
Ennen isyyslain voimaantuloa vuonna 1959 avioliiton ulkopuolella
syntyneet kaksoissisaret A ja B olivat olleet lapsesta asti siinä
käsityksessä, että C oli heidän isänsä. He vaativat vuonna 2009 vireille
tulleissa kanteissaan C:n isyyden vahvistamista. Isyyslain
voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentissa säädetty viiden vuoden
määräaika isyyden vahvistamiskanteiden nostamiselle oli 1.10.1981 jo
päättynyt.
Korkein oikeus katsoi, että A:lla ja B:llä oli ollut
isänsä henkilöllisyyttä koskevan tietoisuutensa ja ikänsä perusteella
todellinen mahdollisuus kanteen nostamiseen määräajassa. Korkein oikeus
katsoi lausumillaan perusteilla, ettei kanneaikasäännöksen soveltaminen
tässä tapauksessa johtanut yksityiselämän suojan eikä yhdenvertaisuuden
loukkaukseen. Ks. KKO:2012:11 KKO:2014:13