KKO:lta kaksi veropetosrikoksen yms. rangaistuksen mittaamista koskevaa ennakkopäätöstä

18.12.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KKO:2013:93
Veropetos – Törkeä veropetos
Kirjanpitorikos – Törkeä kirjanpitorikos
Työeläkevakuutusmaksupetos – Törkeä työeläkevakuutusmaksupetos
Rangaistuksen määrääminen – Rangaistuksen mittaaminen

A:n syyksi oli luettu törkeä veropetos, törkeä kirjanpitorikos ja törkeä työeläkevakuutusmaksupetos. A oli maksanut niin sanottuja pimeitä palkkoja X Oy:n työntekijöille yhteensä noin 1,2 miljoonaa euroa. X Oy oli välttänyt arvonlisäveroja, ennakonpidätyksiä ja työnantajan sosiaaliturvamaksuja sekä tuloveroja yhteensä yli 800 000 euroa. Menettelyn peittämiseksi X Oy:n kirjanpitoon oli kirjattu tekaistuja tositteita noin 2 miljoonan euron arvosta. A ei ollut myöskään ilmoittanut X Oy:n maksamia palkkoja työeläkevakuutusyhtiölle, millä menettelyllä hän oli aiheuttanut yli 60 000 euron työeläkevakuutusmaksun määräämättä jättämisen. A valitti rangaistuksen mittaamisesta. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla A:lle tuomittua neljän vuoden yhteistä vankeusrangaistusta ei alennettu.

KKO:2013:93

Tapauksessa KKO:2013:92 oli kyse myös rangaistuksen mittaamisesta.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments