YLE.fi: Kuningaskuluttaja:Valitukset lentojen myöhästymisistä lisääntyneet

26.9.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Lentomatkustajalle voi syntyä oikeus vakiokorvaukseen, kun lento on vähintään kolme tuntia myöhässä

Kuluttajariitalautakunnalle tehdyt valitukset lentojen
myöhästymisistä ovat lisääntyneet rajusti kuluvana vuonna. Syyskuun
alussa lentojen viivästymisiin liittyviä valituksia on
Kuluttajariitalautakuntaan tullut jo yli 300 kappaletta.

– Määrä on kasvussa ja vielä jyrkässäkin, sanoo lautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg.

Jos valitustulva jatkuu samana, tänä vuonna lentojen
viivästysvalituksia tulee noin 500, mikä on jo noin 10 prosenttia
lautakunnan kaikista jutuista. Viime vuonna lennon myöhästymiseen
liittyviä juttuja saapui lautakuntaan noin 150.

Vakiokorvaus kiistojen syynä

Lentojen viivästyksiin
liittyvät valitukset koskevat pääsääntöisesti niin sanottuja
vakiokorvauksia. Lentomatkustajalle voi syntyä oikeus vakiokorvaukseen,
kun lento on vähintään kolme tuntia myöhässä. Lentoyhtiö voi kuitenkin
vapautua vakiokorvauksesta, mikäli viivästyksen syy on poikkeuksellinen
olosuhde, jota ei ole voitu välttää kohtuullisin keinoin.
Vakiokorvauksesta on säädetty Ey-asetuksessa ja EU-tuomioistuimen
päätöksissä.

– Sääntely tämän viivästyskorvauksen osalta on osin epäselvää, ja se
aiheuttaa riitoja, sanoo Kuluttajariitalautakunnan Ståhlberg.

Vakiokorvaus on lähtökohtaisesti maksettava, kun myöhästymisen syy on
tekninen vika. Usein lautakuntaan saapuneissa valituksissa kiistellään
siitä, onko myöhästymisen aiheuttanut lentokoneen tekninen vika
sellainen, että lentoyhtiö vapautuu vakiokorvauksesta.
Kuluttajariitalautakunnan päätösten perusteella korvausvastuusta voi
vapautua, jos vika johtuu valmistusvirheestä, vika on hyvin uudessa
lentokoneessa tai juuri huolletussa taikka vaihdetussa osassa. Jos vika
on kuluneessa osassa tai muuten lentoyhtiön ennakoitavissa, korvaus on
maksettava.

Ståhlbergin mukaan suurin osa tapauksista Kuluttajariitalautakunnassa ratkeaa kuluttajan hyväksi.

Lentoyhtiöiden asiakkailleen toimittamat tiedot lennon viivästyksen
syistä ja teknisen vian laadusta ovat usein riittämättömiä asian
ratkaisemiseksi.

– Nämä ovat sen verran monimutkaisia asioita, että meillä ei ole aina
mahdollisuutta kertoa älyttömän tarkasti näitä syitä, puolustautuu
johtaja Sami Mäenpää Finnairilta. 

Finnairin mukaan kuitenkin vakiokorvaus pääsääntöisesti maksetaan
saman tien, kun asiakas sellaista hakee. Tarkkoja lukuja maksettujen
korvausten määristä yhtiö ei kuitenkaan suostu kertomaan. 

Tarkista oma lentosi tietokannasta

Kuningaskuluttajan
toimitus sai Kuluttajariitalautakunnalta luettelon lentojen
myöhästymisiin tai peruuntumisiin liittyvistä valituksista, jotka ovat
päätyneet joko sopuun tai lautakunnan ratkaisuun. Tiedot kerättiin
kolmen vuoden ajalta.

Valituksista on koottu tietokanta, josta voi hakea tietoja
esimerkiksi omasta myöhästyneestä lennostaan, ja nähdä, onko siitä
maksettu hyvitystä muille matkustajille.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments