Euroopan parlamentti: Emily O’Reilly valittiin Euroopan oikeusasiamieheks

3.7.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Parlamentti valitsi keskiviikkona salaisessa äänestyksessä Irlannin Emily O’Reillyn Euroopan oikeusasiamieheksi. Hän sai puolelleen 359 parlamentin jäsentä

Euroopan oikeusasiamies tutkii kansalaisten tekemiä EU:n toimielinten hallinnollisia epäkohtia koskevia kanteluita.

Emily O’Reilly on ensimmäinen nainen, joka tulee toimimaan Euroopan oikeusasiamiehenä.

Äänestyksen toisella kierroksella oli mukana neljä
ehdokasta Saksan Markus Jägerin ja Alankomaiden Alex Brenninkmeijerin
jäätyä pois eilisen ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kolmannella
kierroksella mepit äänestivät kahdesta toisella kierroksella eniten
ääniä saaneesta ehdokkaasta. Kolmannella kierroksella mukana olivat
Alankomaiden Ria Oomen-Ruijten ja Irlannin Emily O’Reilly. Kaksi muuta
äänestyksessä mukana ollutta ehdokasta olivat Saksan Dagmar
Roth-Behrendt ja Italian Francesco Speroni.

Parlamentin jäsenet kuulivat vetoomusvaliokunnan järjestämissä kuulemisissa 18.6. kaikkia ehdokkaita.

EU:n sääntöjen mukaan oikeusasiamies valitaan
henkilöistä, joiden “riippumattomuus on kiistaton”. Euroopan parlamentti
nimittää oikeusasiamiehen jokaisten Euroopan parlamentin vaalien
jälkeen parlamentin vaalikauden ajaksi. Tällä kertaa uusi oikeusasiamies
valittiin kesken vaalikauden tämänhetkisen oikeusasiamies Nikiforos
Diamandouroksen jäädessä eläkkeelle.

Oikeusasiamiehen tehtävä on tutkia EU:n toimielinten
hallinnollisia epäkohtia, mukaan lukien avoimuutta ja asiakirjoihin
pääsyä, koskevia kanteluita. Euroopan oikeusasiamiehen toimi
perustettiin vuonna 1995.

Lisätietoa 

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments