Generic filters
Exact matches only
2.6.2023 Oikeusuutiset

Paliskunnan jakautumispäätös oli voitu jättää vahvistamatta

KHO:2023:55 Porotalous – Poronhoito – Paliskunnan toimialueen jakaminen – Aluehallintoviraston harkintavalta – Saamelaisten oikeudet alkuperäiskansana – Poronhoidon harjoittamisen edellytykse Paliskunnan kokous oli päättänyt, että paliskunnan toimialue jaetaan siten, että sen etelä- ja pohjoisosa muodostavat kumpikin erillisen paliskunnan. Paliskunnan toimialue sijaitsi saamelaisten kotiseutualueella. Paliskunta oli toimittanut päätöksensä aluehallintovirastolle vahvistettavaksi. Asiassa oli…

https://asianajajaliitto.fi/2023/06/paliskunnan-jakautumispaatos-oli-voitu-jattaa-vahvistamatta/
3.4.2021 Oikeusuutiset

Suomelle suosituksia kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien toteutumisesta

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea on tänään antanut Suomelle suosituksensa koskien Suomen seitsemättä määräaikaisraporttia kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KP-sopimus) täytäntöönpanosta. Komitea pitää myönteisenä useita Suomessa toteutettuja lainsäädännöllisiä toimia ja politiikkatoimia, kuten yhdenvertaisuuslain uudistusta, tasa-arvolain muutoksia, syyttäjälaitoksesta annettua lakia, kansallisia perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmia, ihmiskaupan vastaista toimintasuunnitelmaa sekä Suomen romanipoliittista ohjelmaa.…

https://asianajajaliitto.fi/2021/04/suomelle-suosituksia-kansalaisoikeuksien-ja-poliittisten-oikeuksien-toteutumisesta/
21.6.2023 Oikeusuutiset

Asetus oli ristiriidassa lain kanssa – paliskunnan osakkaalla oli oikeus korvaukseen porotuhosta

Poh­jois-Suo­men HAO: Porotaloutta kohdannut tuho – Tuhon määrittäminen – Paliskunnan yliluku – Laissa annettu valtuutus asetuksella säätämiseen – Asetuksen soveltamisrajoitus Lapin ELY-keskus oli hylännyt paliskunnan osakkaan hakemuksen porotaloutta poronhoitovuonna 2019–2020 kohdanneiden vahinkojen korvaamisesta sekä alkuperäiseen päätökseensä kohdistuneen oikaisuvaatimukseen, koska paliskunnassa suurin sallittu eloporomäärä oli ylittynyt tuhoa edeltäneenä kolmena poronhoitovuotena. Ratkaisu…

https://asianajajaliitto.fi/2023/06/asetus-oli-ristiriidassa-lain-kanssa-paliskunnan-osakkaalla-oli-oikeus-korvaukseen-porotuhosta/
15.6.2022 Oikeusuutiset

Suomi sai ensimmäisen langettavan ratkaisun YK:n rotusyrjinnän vastaiselta komitealta

YK:n rotusyrjinnän poistamista käsittelevä komitea (CERD) antoi 13. kesäkuuta 2022 ratkaisunsa (Opinion) saamelaisten vaaliluetteloon hyväksyttyjä henkilöitä koskevassa asiassa. Rotusyrjintäkomitean ratkaisu perustuu vuoden 1965 yleissopimukseen kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamisesta, joka kieltää paitsi syrjinnän “rodun” perusteella myös kaikenlaisen etniseen alkuperään perustuvan tarkoitetun tai tosiasiallisen ihmisoikeuksien loukkaamisen. Suomi hyväksyi komitean toimivallan tutkia yksilövalituksia vuonna…

https://asianajajaliitto.fi/2022/06/suomi-sai-ensimmaisen-langettavan-ratkaisun-ykn-rotusyrjinnan-vastaiselta-komitealta/
13.4.2022 Oikeusuutiset

Saamelaiset voittivat kalastuskiistan: kalastuslaki ja -asetus perustuslain vastaisia, jätettiin soveltamatta

Korkein oikeus on hylännyt kahdessa asiassa syytteet, jotka koskivat paikallisten saamelaisten oikeutta kalastaa Tenojoen vesistöön kuuluvissa Utsjoessa ja Vetsijoessa. KKO piti näin ennallaan Lapin käräjäoikeuden antamat ratkaisut. Syyttäjä vaati toisessa jutussa paikalliselle saamelaiselle rangaistusta kalastusrikkomuksesta. Mies oli kalastanut lohta seisovalla verkolla Utsjoessa sallitun kalastuskauden ulkopuolella elokuussa vuonna 2017. Kalastaminen kyseisenä…

https://asianajajaliitto.fi/2022/04/saamelaiset-voittivat-kalastuskiistan-kalastuslaki-ja-asetus-perustuslain-vastaisia-jatettiin-soveltamatta/
1.2.2019 Oikeusuutiset

YK:n ihmisoikeuskomitea: KHO:n päätökset vuoden 2015 saamelaiskäräjävaalien vaaliluettelosta loukkasivat ihmisoikeuksia

KHO:n päätökset, joilla Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon otettiin 93 henkilöä vastoin Saamelaiskäräjien kantaa, loukkasivat KP-sopimuksen 25 artiklaa sekä yksin että yhdessä 27 artiklan kanssa ja tulkittuna 1 artiklan valossa. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea julkisti 1. helmikuuta 2019 kaksi Suomea koskevaa ratkaisua saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksymisen edellytyksiä koskevissa valitusasioissa. Ratkaisuissa todetaan Suomen loukanneen kansalaisoikeuksia ja…

https://asianajajaliitto.fi/2019/02/ykn-ihmisoikeuskomitea-khon-paatokset-vuoden-2015-saamelaiskarajavaalien-vaaliluettelosta-loukkasivat-ihmisoikeuksia/