Generic filters
Exact matches only
15.5.2017 Oikeusuutiset

Oikeudenkäynti oli oikeudenmukainen, vaikka epäilty ei ollut aluksi saanut tavata avustajaa

EIT:n suuren jaoston enemmistön mukaan avustajan puute ei tehnyt korjaamattomasti menettelystä 6 artiklan vastaista, koska ajalta ennen avustajan tapaamista ei ollut kertynyt näyttöä epäiltyä vastaan. Lack of legal assistance in police custody did not irremediably infringe the fairness of criminal proceedings, against a person whose conditions of detention amount to…

https://asianajajaliitto.fi/2017/05/oikeudenkaynti-oli-oikeudenmukainen-vaikka-epailty-ei-ollut-aluksi-saanut-tavata-avustajaa/
12.5.2016 Oikeusuutiset

EIT: Huumausainerikosten oikeudenkäynti ei loukannut syyttömyysolettamaa eikä ollut epäoikeudenmukainen, vaikka mm. kahta todistajaa ei voitu kuulla pääkäsittelyssä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi, että syyttömyysolettamaa ei loukattu sillä, että kansallinen tuomioistuin oli katsonut valittajan olleen tietoinen siitä, että hänen hallussaan olleet maalipurkit sisälsivät kokaiinia. EIT korosti, että näytön arvioiminen kuuluu lähtökohtaisesti kansallisille tuomioistuimille, eikä mikään osoittanut arvionnin olleen selvästi virheellistä. Todistajankertomusten osalta EIT totesi, että vaikka heitä ei kuultu…

https://asianajajaliitto.fi/2016/05/eit-huumausainerikosten-oikeudenkaynti-ei-loukannut-syyttomyysolettamaa-eika-ollut-epaoikeudenmukainen-vaikka-mm-kahta-todistajaa-ei-voitu-kuulla-paakasittelyssa/
13.12.2013 Oikeusuutiset

EIT: IRA:n jäsenen oikeudenkäynti ei ollut epäoikeudenmukainen

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on eilen antamassaan tuomiossa katsonut, että oikeudenkäynti, jossa valittajaa syytettiin kuulumisesta IRA:aan (Irish Republican Army, Irlannin tasavaltalaisarmeija) ei ollut ollut epäoikeudenmukainen huolimatta siitä, että valittaja ei ollut saanut tutustua kaikkeen siihen aineistoon, joka tuki väitettä hänen jäsenyydestään IRA:ssa. EIT kiinnitti huomiota etenkin siihen, että erityisrikostuomioistuimen jäsenet olivat…

https://asianajajaliitto.fi/2013/12/eit-iran-jasenen-oikeudenkaynti-ei-ollut-epaoikeudenmukainen/
3.10.2014 Oikeusuutiset

Oikeusministeriön hallinnonalan tulevaisuuskatsaus 2014: Oikeudenmukainen, avoin ja luottamukselle rakentuva yhteiskunta

Oikeudenmukainen yhteiskunta edellyttää yhteistoimintaa. Oikeusministeriön hallinnonalan tulevaisuuskatsaukseen on valittu kolme eri hallinnonalojen yhteistyötä vaativaa kokonaisuutta: ensinnäkin valtiollinen järjestelmä, demokratia ja perusoikeudet, toiseksi oikeusturvan saatavuus ja kolmanneksi yleinen kriminaalipolitiikka ja rikosseuraamusjärjestelmä Kunkin teeman lopussa on esitetty kuvaus riskeistä, jotka voivat toteutua, jos toimintaympäristön muutoksiin ei reagoida riittävän pitkäjänteisesti, suunnitelmallisesti ja tehokkaasti.…

https://asianajajaliitto.fi/2014/10/oikeusministerion-hallinnonalan-tulevaisuuskatsaus-2014-oikeudenmukainen-avoin-ja-luottamukselle-rakentuva-yhteiskunta/
4.6.2024 Oikeusuutiset

Maanpuolustusta koskevat salaiset tiedot voitiin esitutkinnassa saattaa asianosaisten tietoon vain poliisin tiloissa näyttämällä, antamatta niistä kopiota

KHO:2024:81 Asiakirjajulkisuus – Asiakirjan antamistapa – Asiakirjan antaminen ainoastaan nähtäväksi – Asiakirjan antaminen jäljennöksenä – Viranomaisen harkintavalta – Oikeudenmukainen oikeudenkäynti – Esitutkinta – Esitutkinnan asianosainen – Esitutkintapöytäkirja – Salassa pidettävä asiakirja Asiassa oli kysymys siitä, olisiko keskusrikospoliisin tullut antaa esitutkinnassa asianosaisen asemassa olleille henkilöille heitä koskevaa rikosasiaa koskeva esitutkintapöytäkirja liitteineen…

https://asianajajaliitto.fi/2024/06/maanpuolustusta-koskevat-salaiset-tiedot-voitiin-esitutkinnassa-saattaa-asianosaisten-tietoon-vain-poliisin-tiloissa-nayttamalla-antamatta-niista-kopiota/
26.1.2024 Tiedotteet

Suomeen tarvitaan joukkokanne

Vastaamo-tietomurtoon liittyvä tutkinta ja oikeudenkäynti läpivalaisivat massiivisiin rikosjuttuihin liittyviä ongelmia. Erityisesti asianomistajien oikeudet eivät toteudu tällä hetkellä tämän mittaluokan oikeudenkäynneissä. Asianajajaliitto ehdottaa ratkaisuksi joukkokannetta.   Joukkokanteen avulla iso joukko ihmisiä, joilla on samankaltaisia oikeudellisia vaateita, voisi haastaa yhteisen vastaajan oikeuteen. Vastaamo-tapauksessa uhreja on yli 33 000.   – Uhreille voi…

https://asianajajaliitto.fi/2024/01/suomeen-tarvitaan-joukkokanne/
31.8.2023 Lausunnot

Lausunto arviomuistiosta tuomareiden etäosallistumismahdollisuudesta hallintoprosessissa

Oikeusministeriölle   L2023-35   Lausuntopyyntönne: Dnro VN/18066/2023, 16.6.2023 ARVIOMUISTIO TUOMAREIDEN ETÄOSALLISTUMISMAHDOLLISUUDESTA HALLINTOPROSESSISSA   Pyydettynä lausuntona Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) esittää seuraavaa.    1. Olisiko hallintoprosessissa tarpeen säännellä kokoonpanoon kuuluvan tuomarin etäosallistumismahdollisuudesta suulliseen käsittelyyn? Mitkä olisivat mahdolliset hyödyt ja haitat tuomarin etäosallistumismahdollisuudesta hallintoprosessissa?   Asianajajaliitto katsoo, että asiasta on tarpeen säätää…

https://asianajajaliitto.fi/2023/08/lausunto-arviomuistiosta-tuomareiden-etaosallistumismahdollisuudesta-hallintoprosessissa/
31.3.2023 Lausunnot

Lausunto syyttäjän esitutkintayhteistyön tehostamista ja yhdenmukaistamista koskevasta ohjeluonnoksesta

Valtakunnansyyttäjän toimistolle Dnro L2023-11 Lausuntopyyntönne: SY/569/2023, 28.2.2023 SYYTTÄJÄN ESITUTKINTAYHTEISTYÖN TEHOSTAMISTA JA YHDENMUKAISTAMISTA KOSKEVA OHJELUONNOS Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) on saanut Valtakunnansyyttäjän toimistolta 28.2.2023 päivätyn lausuntopyynnön koskien esitutkintayhteistyön tehostamista ja yhdenmukaistamista koskevaa ohjeluonnosta ja sen liitettä Asianajajaliitto lausuu luonnoksen johdosta kunnioittavasti seuraavaa. 1. Yleistä Kuten työryhmälle annetun tehtävän taustatiedoissa on todettu,…

https://asianajajaliitto.fi/2023/03/lausunto-syyttajan-esitutkintayhteistyon-tehostamista-ja-yhdenmukaistamista-koskevasta-ohjeluonnoksesta/
23.2.2023 Oikeusuutiset

KKO: Anom-puhelimista FBI:n avulla saadut tiedot on hankittu laittomasti, mutta estettä niiden hyödyntämiseen ei siitä huolimatta ole

KKO:2023:14 Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenmukainen oikeudenkäynti – Todistelu – Hyödyntämiskielto Syyttäjä oli nimennyt rikosasiassa todisteeksi FBI:n peiteoperaatiossa ns. Anom-puhelimista saatuja viestejä, joiden lähettäjät ja vastaanottajat olivat olleet Suomessa. Korkein oikeus katsoi, että todisteet oli hankittu lainvastaisesti, kun menettelyllä oli puututtu yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojaan ilman laissa säädettyä perustetta. Todisteiden hyödyntämisen…

https://asianajajaliitto.fi/2023/02/kko-anom-puhelimista-fbin-avulla-saadut-tiedot-on-hankittu-laittomasti-mutta-estetta-niiden-hyodyntamiseen-ei-siita-huolimatta-ole/
14.2.2023 Oikeusuutiset

Hovioikeus hyväksyi vangittuja vastaajia koskevan asian uudelleen jakamisen toiselle tuomarille kun tuomion antaminen oli pääkäsittelyn jälkeen viivästynyt

Hel­HO:2022:7 Pääkäsittelyssä käsitellyn asian uudelleen jakaminen – Tuomioistuinlaki – Painava syy – Päällikkötuomari – Oikeudenmukainen oikeudenkäynti – Tuomarin riippumattomuus ‍Hovioikeuden arvioitavana oli, oliko käräjäoikeuden pääkäsittelyssä käsitelty rikosasia voitu tuomioistuinlain 8 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan jakaa uudelleen pääkäsittelyn jälkeen toiselle tuomarille sillä perusteella, että tuomion laatiminen oli viivästynyt. Hovioikeus…

https://asianajajaliitto.fi/2023/02/hovioikeus-hyvaksyi-vangittuja-vastaajia-koskevan-asian-uudelleen-jakamisen-toiselle-tuomarille-kun-tuomion-antaminen-oli-paakasittelyn-jalkeen-viivastynyt/