Generic filters
Exact matches only
17.7.2014 Oikeusuutiset

Tukholman käräjäoikeus jatkoi Julian Assangen vangittuna pitämistä

Tukholman käräjäoikeus päätti eilen jatkaa Wikileaksin perustaja Julian Assangen vangittuna pitämistä. Assange on nyt ollut vangittuna poissaolevana jo lähes neljä vuotta. Assange vangittiin poissaolevana vuoden 2010 lopulla epäiltynä seksuaalirikoksista Ruotsissa. Hänestä annettiin eurooppalainen pidätysmääräys, jonka johdosta hänet pidätettiin Englannissa. Pidätysmääräyksen ja luovutuspyynnön käsittely Iso-Britannialaisissa tuomioistuimissa kesti noin puolitoista vuotta, kunnes…

https://asianajajaliitto.fi/2014/07/tukholman-karajaoikeus-jatkoi-julian-assangen-vangittuna-pitamista/
28.10.2013 Oikeusuutiset

Euroopan komissio: EU:n ehdottamat oikeudet käännöksiin ja tulkkaukseen käyttöön jäsenvaltioissa 27.10

Jäsenvaltioiden pitäisi saattaa ensimmäinen rikoksesta epäiltyjen oikeuksia koskeva EU:n direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään viimeistään 27. lokakuuta Direktiivillä taataan rikoksesta epäiltyjen ja syytettyjen unionin kansalaisten oikeus omakieliseen tulkkaukseen ja oikeudelliseen neuvontaan rikosoikeudenkäyntimenettelyissä kaikissa EU:n tuomioistuimissa. Euroopan komissio esitti direktiiviehdotuksen vuonna 2010 (IP/10/249), ja Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyivät sen ennätysajassa, vain…

https://asianajajaliitto.fi/2013/10/euroopan-komissio-eun-ehdottamat-oikeudet-kaannoksiin-ja-tulkkaukseen-kayttoon-jasenvaltioissa-27-10/
7.3.2022

Podcast: Extra-jakso: Ukraina

Pääkäsittelyssä-podcastin extra-jaksossa on vain yksi teema: Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Vieraina ovat kokenut rikos- ja prosessioikeuteen erikoistunut asianajaja, varatuomari, oikeustieteen tohtori ja prosessioikeuden dosentti Markku Fredman sekä oleskelulupa- ja kansalaisuusasioihin erikoistunut asianajaja Ville Punto, joka on hoitanut maahanmuuttoon liittyviä asioita noin 20 vuotta. Tässä jaksossa: #rikoslaki #hyökkäysrikos #eurooppalainenpidätysmääräys #ICC #nürnberg2 #sotavaikonflikti…

https://asianajajaliitto.fi/podcast/podcast-extra-jakso-ukraina/