Generic filters
Exact matches only
9.1.2017 Oikeusuutiset

Euroopan kuluttajakeskus Suomessa: EU-maiden kuluttajat kohtaavat verkko-ostoksilla edelleen syrjintää asuinpaikkansa perusteella

Kuluttajan asuinpaikka ja kansallisuus rajoittavat edelleen kuluttajien mahdollisuuksia hyödyntää täysin EU:n sisämarkkinoita Palveludirektiivi kieltää syrjinnän; objektiivisin perustein perusteltavissa olevat erilaisen kohtelun edellytykset, esimerkiksi kuluttajan asuinpaikkaan liittyen, ovat kuitenkin sallittuja.  Esimerkkejä syrjintään liittyvistä epäilyistä on runsaasti mutta niiden tutkiminen ja niihin puuttuminen on vaikeaa riittävän yksiselitteisten säännösten puuttuessa. Euroopan kuluttajakeskusten verkoston…

https://asianajajaliitto.fi/2017/01/euroopan-kuluttajakeskus-suomessa-eu-maiden-kuluttajat-kohtaavat-verkko-ostoksilla-edelleen-syrjintaa-asuinpaikkansa-perusteella/
5.10.2016 Oikeusuutiset

Hyväksyttävästä ikäsyrjintäperusteesta olisi tullut säätää lailla, kouluttautumisviran hakijaa oli syrjitty

Turun HAO: Virkavaali – koulutusvirka – haastatteluun kutsuminen – ikäsyrjintä – oikeuttamisperuste – lailla säätäminen Asiassa oli kysymys erikoistuvan hammaslääkärin koulutusviran täyttämisestä (v. 2015) hampaiston oikomishoidon erikoisalalla. Virkaa hakenut X (s. 1962) valitti sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallituksen päätöksestä katsoen, että hän oli virkaan työkokemuksensa ja täydennyskoulutuksensa perusteella ansioitunein ja että häntä…

https://asianajajaliitto.fi/2016/10/hyvaksyttavasta-ikasyrjintaperusteesta-olisi-tullut-saataa-lailla-kouluttautumisviran-hakijaa-oli-syrjitty/
26.8.2016 Oikeusuutiset

Seurustelusuhde ei ollut perhesuhde, joten sen perusteella tapahtunut syrjintä ei ollut työsyrjintärikos

KKO:2016:53 Työrikos – Työsyrjintä Virkarikos – Virkavelvollisuuden rikkominen Vankilanjohtaja ei jatkanut määräaikaisen apulaisvankilanjohtajan virkasuhdetta saatuaan tietää, että apulaisvankilanjohtaja seurusteli entisen vangin kanssa. Kysymys siitä, oliko vankilanjohtaja syyllistynyt työsyrjintään ja virkavelvollisuuden rikkomiseen syrjimällä apulaisvankilanjohtajaa perhesuhteiden perusteella. http://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/precedent/1472111322753.html

https://asianajajaliitto.fi/2016/08/seurustelusuhde-ei-ollut-perhesuhde-joten-sen-perusteella-tapahtunut-syrjinta-ei-ollut-tyosyrjintarikos/
23.3.2016 Oikeusuutiset

Euroopan unionin perusoikeusvirasto: LHBT-ihmiset kohtaavat yhä syrjintää kaikkialla EU:ssa

Suomessa ongelmana ovat kielteiset asenteet, paljastuu Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksessa Perusoikeusviraston tutkimusta “Professionally speaking: challenges to achieving equality for LGBT people”  varten haastateltiin 19 EU-maassa valtionhallinnossa, terveyspalveluissa, opetussektorilla tai lainvalvonnassa toimivia ammattilaisia. Lisätietoa

https://asianajajaliitto.fi/2016/03/euroopan-unionin-perusoikeusvirasto-lhbt-ihmiset-kohtaavat-yha-syrjintaa-kaikkialla-eussa/
30.12.2014 Oikeusuutiset

STM: Transihmisten syrjintäsuoja tasa-arvolakiin

Tasa-arvolakiin eli lakiin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta lisätään säännökset sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän kiellosta Näiden syrjintäkieltojen on tarkoitus estää ennen kaikkea sukupuolivähemmistöön kuuluvien – kuten transsukupuolisten – kokemaa syrjintää. Tasa-arvolakiin tulee myös velvoite ennaltaehkäistä sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolen ilmaisusta johtuvaa syrjintää. Työpaikan tasa-arvosuunnitelmaa koskevia säännöksiä on tarkennettu, jotta…

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/stm-transihmisten-syrjintasuoja-tasa-arvolakiin/
14.8.2014 Oikeusuutiset

Vähemmistövaltuutettu: Syrjintään syyllistynyt vuokranantaja maksoi hyvitystä

Vähemmistövaltuutettu neuvotteli asiakkaansa puolesta hyvityksestä syrjintätapauksessa yksityisillä vuokramarkkinoilla. Vuokranantaja kieltäytyi vuokraamasta asuntoaan Suomessa pitkään asuneelle yhdysvaltalaiselle naiselle, koska hän ei ole Suomen kansalainen. Vuokranantaja syyllistyi näin syrjintään Vuokranantaja myönsi neuvotteluissa, että hän oli syyllistynyt yhdenvertaisuuslain 6 §:ssä säädettyyn syrjinnän kiellon loukkaukseen. Vähemmistövaltuutetun edustaja ja vuokranantaja päätyivät sovintoneuvottelussa siihen, että vuokranantaja…

https://asianajajaliitto.fi/2014/08/vahemmistovaltuutettu-syrjintaan-syyllistynyt-vuokranantaja-maksoi-hyvitysta/
22.7.2014 Oikeusuutiset

Syrjintälautakunta kielsi syrjinnän etnisen alkuperän perusteella pankkipalveluissa

Vähemmistövaltuutettu pyysi Syrjintälautakuntaa tutkimaan oliko A:ta syrjitty pankkipalveluissa ja asettamaan uhkasakon S-Pankki Oy:lle, koska pankki ei ollut hyväksynyt A:n virolaista passia henkilöllisyyden osoittamiseksi Hakijan esittämän selvityksen mukaan A:lle ei ollut myönnetty verkkopankkitunnuksia, koska pankki ei ollut hyväksynyt hänen virolaista passiaan tunnistamisasiakirjaksi. Tällä perusteella syrjintälautakunta katsoi, että syrjintäolettama oli syntynyt. Syrjintälautakunta…

https://asianajajaliitto.fi/2014/07/syrjintalautakunta-kielsi-syrjinnan-etnisen-alkuperan-perusteella-pankkipalveluissa/
14.4.2014 Oikeusuutiset

Vähemmistövaltuutettu: Syrjintä arkea Suomen romaneille – lähes 70 % kokenut syrjintää viimeisen vuoden aikana

Suomen romanit kokevat runsaasti syrjintää kaikilla elämänalueilla. Tämä käy ilmi vähemmistövaltuutetun selvityksestä Erilaisena arjessa – selvitys romanien syrjintäkokemuksista Vähemmistövaltuutetun mukaan selvitys osoittaa, että yksittäisiin, arjessa tapahtuviin syrjintätilanteisiin pitää puuttua aikaisempaa tehokkaammin. Poliittisten ohjelmien toimenpiteet pitää konkretisoida entistä paremmin ja viedä paikallis- ja yksilötasolle. Yhteensä 68,7 prosenttia selvitystä varten haastatelluista vastaajista…

https://asianajajaliitto.fi/2014/04/vahemmistovaltuutettu-syrjinta-arkea-suomen-romaneille-lahes-70-kokenut-syrjintaa-viimeisen-vuoden-aikana/
3.4.2014 Oikeusuutiset

OM: Hallitus tehostaa suojaa syrjintää vastaan

Hallitus antoi 3. huhtikuuta eduskunnalle esityksen uudeksi yhdenvertaisuuslainsäädännöksi. Tavoitteena on yhdenvertaisuuden edistäminen ja syrjinnän ehkäiseminen Syrjityksi tulleiden oikeussuojaa parannettaisiin ja velvollisuutta edistää yhdenvertaisuutta laajennettaisiin. Esitykseen sisältyy muutoksia myös naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettuun lakiin eli tasa-arvolakiin. Uusi yhdenvertaisuuslaki Uusi laki antaisi nykyistä laajempaa suojaa syrjinnältä. Lakia sovellettaisiin julkisen toiminnan…

https://asianajajaliitto.fi/2014/04/om-hallitus-tehostaa-suojaa-syrjintaa-vastaan/
10.3.2014 Oikeusuutiset

Syrjintälautakunta kielsi syrjinnän etnisen alkuperän perusteella sijoitusasunnon vuokraamisessa

Vähemmistövaltuutettu pyysi syrjintälautakuntaa tutkimaan onko yhdenvertaisuuslain 6 §:ssä säädettyä syrjinnän kieltoa rikottu kun A oli jättänyt vuokraamatta asunnon B:lle hänen romanitaustastaan johtuen A oli tarjonnut omistamaansa asuntoa yleisölle vuokrattavaksi. A oli asunut asunnon vuokralle tarjoamisen aikaan ja asui edelleenkin toisessa omistamassaan asunnossa muualla. Syrjintälautakunta katsoi asunnon vuokrauksen tarkoituksena olleen tuoton…

https://asianajajaliitto.fi/2014/03/syrjintalautakunta-kielsi-syrjinnan-etnisen-alkuperan-perusteella-sijoitusasunnon-vuokraamisessa/