Generic filters
Exact matches only
4.4.2023 Oikeusuutiset

I-SHO: Kolme kuukautta vankeutta luvattoman taskuaseen hallussapidosta

I-SHO:2023:2 Ampuma-aserikos – Rangaistuksen mittaaminen A oli tuomittu ampuma-aserikoksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhteiseen kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen. Syyttäjä vaati rangaistuksen korottamista. Hovioikeus katsoi, että rangaistus oli yleisen rangaistuskäytännön mukainen eikä siitä poikkeamiseen ollut syytä. Kysymys rangaistuksen mittaamisesta. Syyttäjä on vaatimuksensa perusteluna vedonnut Rovaniemen hovioikeuspiirin tuomioistuinten laatuhankkeen vuodelta…

https://asianajajaliitto.fi/2023/04/i-sho-kolme-kuukautta-vankeutta-luvattoman-taskuaseen-hallussapidosta/
23.12.2022 Oikeusuutiset

Vuoden 2023 alusta voimaan tulevia muutoksia oikeusministeriön hallinnonalalla

Oikeusministeriön hallinnonalalla tulee voimaan lakimuutoksia 1. tammikuuta 2023 alkaen. Sukupuoli rangaistuksen koventamisperusteeksi rikoslakiin Rikoslaki muuttuu vuoden alusta niin, että rangaistuksen mittaamisen koventamisperusteisiin lisätään rikoksen tekeminen uhrin sukupuoleen perustuvasta vaikuttimesta. Tiedote 18.2.2021 Kuluttajansuojalain uudistus tiukentaa puhelinmyynnin sääntelyä Kuluttajansuojalaki uudistuu vuoden 2023 alussa. Uudistuksella pannaan täytäntöön Euroopan unionin niin sanottu Omnibus-direktiivi. Samassa…

https://asianajajaliitto.fi/2022/12/vuoden-2023-alusta-voimaan-tulevia-muutoksia-oikeusministerion-hallinnonalalla/
8.12.2022 Oikeusuutiset

Lähisuhdeväkivallassa oli kyse törkeästä pahoinpitelystä – puukotettu selkään ja lyöty nyrkillä

KKO:2022:73 Pahoinpitely – Törkeä pahoinpitely A oli pahoinpidellyt puolisoaan B:tä lyömällä häntä kaksi kertaa nyrkillä ylävartaloon sekä yhden kerran veitsellä selkään lapaluiden alaosien väliselle alueelle. Veitsenisku oli aiheuttanut B:lle neljän senttimetrin syvyisen pistohaavan selkään sekä veri-ilmarinnan. Pahoinpitelyssä oli käytetty teräasetta ja tekoa oli Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla pidettävä myös…

https://asianajajaliitto.fi/2022/12/lahisuhdevakivallassa-oli-kyse-torkeasta-pahoinpitelysta-puukotettu-selkaan-ja-lyoty-nyrkilla/
27.6.2022

Miksi Pridea tarvitaan

Juhannuksena tuli uutinen, että Oslossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ravintolassa oli joukkoammuskelu, jossa kaksi ihmistä kuoli ja yli 20 loukkaantui. Teolla epäillään olleen homofobinen vihamotiivi. Muitakin viharikoksia on tapahtunut viime vuosina. On maita, joissa Pride ei ole sallittu ollenkaan tai siihen osallistuminen on valtava turvallisuusriski. Homoseksuaalisuus on kriminalisoitu 68 maassa. Itse…

https://asianajajaliitto.fi/blogi/miksi-pridea-tarvitaan/
8.10.2020 Lausunnot

Lausunto rikoslain muuttamisesta

Lausunto oikeusministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle rikoslain muuttamisesta Lausuntopyyntö VN/18059/2020 Yleistä Suomen Asianajajaliitolta on pyydetty lausuntoa oikeusministeriölle koskien luonnosta hallituksen esitykseksi eduskunnalle rikoslain 6 luvun 5 §:n muuttamisesta siten, että lainkohdan mukaiseksi koventamisperusteeksi säädetään rikoksen tekeminen sukupuoleen perustuvasta vaikuttimesta. Ehdotus sisältää lisäksi eräitä teknisluonteisia yhteisösakkoa koskevia muutoksia. Esityksen tavoitteena on…

https://asianajajaliitto.fi/2020/10/lausunto-luonnoksesta-hallituksen-esitykseksi-eduskunnalle-rikoslain-muuttamisesta/
23.4.2020 Oikeusuutiset

Hovioikeus kovensi rangaistusta järjestäytyneen rikollisryhmän toiminnaksi katsotusta törkeästä huumausainerikoksesta

VaaHO:2020:1 Rangaistuksen määrääminen – Rangaistuksen mittaaminen – Koventamisperusteet – Törkeä huumausainerikos Vastaajan syyksi oli luettu muun muassa törkeä huumausainerikos. Hovioikeus katsoi ratkaisusta ilmenevin perustein, että rikos oli tehty osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa. Rangaistusta mitattaessa sovellettiin rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädettyä koventamisperustetta. VaaHO:2020:1

https://asianajajaliitto.fi/2020/04/hovioikeus-kovensi-rangaistusta-jarjestaytyneen-rikollisryhman-toiminnaksi-katsotusta-torkeasta-huumausainerikoksesta/
3.6.2019 Oikeusuutiset

Hallitusohjelmaluonnoksessa seitsemän sivua oikeusvaltion kehittämisestä

Otteita Antti Rinteen vetämien neuvotteluiden tuloksena syntyneestä hallitusohjelmaluonnoksesta: Turvallinen oikeusvaltio edellyttää perus- ja ihmisoikeuksien ja oikeusturvan yhdenvertaista toteutumista sekä hyvien väestösuhteiden, osallisuuden ja osallistumisoikeuksien vahvistamista. Näin ylläpidetään yhteiskuntarauhaa ja kansalaisten luottamusta. Erityistä huomiota kiinnitetään heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien turvaamiseen. Esimerkiksi lähisuhdeväkivallan uhrien, vanhusten, vammaisten, sukupuolivähemmistöjen, etnisten vähemmistöjen sekä turvapaikanhakijoiden…

https://asianajajaliitto.fi/2019/06/hallitusohjelmaluonnoksessa-seitseman-sivua-oikeusvaltion-kehittamisesta/
21.12.2018 Oikeusuutiset

Latviasta tulleet perämoottorivarkaat saivat kovennetun rangaistuksen

KKO:2018:89 Rangaistuksen määrääminen – Rangaistuksen mittaaminen – Koventamisperusteet A ja B olivat anastaneet ja yrittäneet anastaa veneiden perämoottoreita ja siten syyllistyneet muun ohella lukuisiin törkeisiin varkauksiin ja niiden yrityksiin. Heidät oli lähettänyt Latviasta Suomeen varkaisiin C, joka oli sopinut D:n kanssa, että A ja B toimittavat anastetut moottorit D:lle. Suomessa…

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/latviasta-tulleet-peramoottorivarkaat-saivat-kovennetun-rangaistuksen/
4.8.2017 Oikeusuutiset

Hovioikeus lievensi rangaistuksen ehdolliseksi päihdehoitoon hakeutumisen johdosta

I-SHO:2017:6 Ryöstö Rangaistuksen määrääminen – Rangaistuksen mittaaminen – Koventamisperusteet – Rangaistuslajin valinta – Ehdollinen vankeus A oli noin vuoden aikana syyllistynyt säännöllisin väliajoin useisiin pääasiassa mietoihin alkoholijuomiin kohdistuneisiin näpistyksiin sekä lisäksi kahteen ryöstöön hänen yritettyä väkivalloin pitää hallussaan kaupasta anastamansa alkoholijuomat ja elintarvikkeet. A oli tehnyt pääosan rikoksista hänelle aikaisemmin…

https://asianajajaliitto.fi/2017/08/hovioikeus-lievensi-rangaistuksen-ehdolliseksi-paihdehoitoon-hakeutumisen-johdosta/
12.6.2017 Oikeusuutiset

KKO:lta merkittävä ennakkopäätös rangaistuksen mittaamisesta talousrikosjutussa

KKO:2017:41 Veropetos – Törkeä veropetos Kirjanpitorikos – Törkeä kirjanpitorikos Työeläkevakuutusmaksupetos – Törkeä työeläkevakuutusmaksupetos Rikokseen osallisuus – Avunanto Rangaistuksen määrääminen – Rangaistuksen mittaaminen – Yhteinen rangaistus – Yhteisen rangaistuksen mittaaminen – Koventamisperusteet Hovioikeus oli tuominnut vastaajan rangaistukseen avunannosta törkeään veropetokseen, törkeään kirjanpitorikokseen ja törkeään työeläkevakuutusmaksupetokseen. Kysymys rangaistuksen mittaamisesta. KKO:2017:41

https://asianajajaliitto.fi/2017/06/kkolta-merkittava-ennakkopaatos-rangaistuksen-mittaamisesta-talousrikosjutussa/