Generic filters
Exact matches only
29.10.2015 Oikeusuutiset

Eduskunnan kirjasto: Autoverolain ja ajoneuvoverolain muuttaminen – tietopaketti hankkeesta

Pieni- ja keskipäästöisten autojen autoveroa ehdotetaan alennettavaksi vaiheittain vuosina 2016-2019 Lisäksi autoverolakiin ehdotetaan tehtäväksi Euroopan unionin tuomioistuimen edellyttämät muutokset, jotka vaikuttavat käytettynä tuotavien ajoneuvojen verojen määräämiseen. ​Hallituksen esitys laeiksi autoverolain ja ajoneuvoverolain muuttamisesta on annettu eduskunnalle 28.9.2015. Eduskunnan kirjastossa on tehty tästä lakihankkeesta tietopaketti (LATI). Siihen on koottu autoverolain ja…

https://asianajajaliitto.fi/2015/10/eduskunnan-kirjasto-autoverolain-ja-ajoneuvoverolain-muuttaminen-tietopaketti-hankkeesta/
11.3.2015 Oikeusuutiset

Oikeusasiamies: Aoa Sakslin tutkii valtiovarainministeriön ja Tullin menettelyn autoveroasiassa

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on pyytänyt valtiovarainministeriöltä ja Tullilta selvitystä toimenpiteistä, joihin ne ovat ryhtyneet autoveroa koskevan lainsäädännön ja verotuskäytännön muuttamiseksi Lisäksi Sakslin haluaa selvityksen siitä, miten perityn autoveron palauttamisesta ja oikaisumenettelystä on tiedotettu. EU-tuomioistuin oli antanut jo vuonna 2013 Alankomaita koskevan tuomion, jonka perusteella myös Suomessa olisi vuoden 2008 jälkeen…

https://asianajajaliitto.fi/2015/03/oikeusasiamies-aoa-sakslin-tutkii-valtiovarainministerion-ja-tullin-menettelyn-autoveroasiassa/
20.12.2014 Oikeusuutiset

KHO: tuontiautojen päästöperusteinen autoverotus saattaa johtaa syrjivyyteen

KHO:lta kaksi ratkaisua asiasta Vuoden 2008 alusta lukien uusien Suomessa rekisteröitävien autojen autovero on määräytynyt autojen hiilidioksidipäästöjen perusteella. Autoverolain mukaan tätä samaa järjestelmää sovelletaan myös käytettyinä Suomeen mainitun ajankohdan jälkeen tuotuihin autoihin. Päästöperusteisen järjestelmän soveltaminen tuontiautoihin voi kuitenkin johtaa siihen, että Suomen markkinoilla on ennen vuotta 2008 tänne rekisteröityjä vastaavia…

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/kho-tuontiautojen-paastoperusteinen-autoverotus-saattaa-johtaa-syrjivyyteen/
2.6.2014 Oikeusuutiset

KHO poisti veronkorotuksen hyvityksenä autoveroasian viivästymisestä

KHO:2014:90 Verotusmenettely – Veronkorotus – Oikeudenkäynti kohtuullisen ajan kuluessa – Asian käsittelyn viivästyminen – Viivästyksen hyvittäminen Tulli oli vuonna 2002 tekemänsä tarkastuksen perusteella määrännyt A:n maksettavaksi A:n käytettynä vuonna 2000 maahantuomasta autosta autoveron jälkiveroa ja veronkorotusta. Korkein hallinto-oikeus oli vuonna 2008 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n valituksen veronkorotuksen perusteen ja prosenttimäärän…

https://asianajajaliitto.fi/2014/06/kho-poisti-veronkorotuksen-hyvityksena-autoveroasian-viivastymisesta/
27.12.2013 Oikeusuutiset

Vanhan väärän autoveron purkaminen edellytti erityisen painavia syitä, joita ei tapauksessa ilmennyt

KHO:2013:199 Autovero – Autoverolle suoritettava arvonlisävero – Elv – Ylimääräinen muutoksenhaku – Purkuhakemus – EU-oikeuden vastaisuus – Valtion vahingonkorvausvelvollisuus – Tehokkuusperiaate – Vastaavuusperiaate – Oikeusvarmuus – Oikeusvoima – Lainvoimaisuus Tulli oli määrännyt A:n käytettynä 23.11.2003 Saksasta maahantuomasta henkilöautosta kannettavaksi autoveroa ja autoverosta suoritetta­vaa arvonlisäveroa. Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 2.12.2006 taltionumero…

https://asianajajaliitto.fi/2013/12/vanhan-vaaran-autoveron-purkaminen-edellytti-erityisen-painavia-syita-joita-ei-tapauksessa-ilmennyt/
24.4.2018 Oikeusuutiset

Saksasta tuodun uuden auton arvonlisävero laskettava hinnasta, johon ei sisälly Saksan arvonlisävero

KHO:2018:56 Arvonlisävero – Uuden kuljetusvälineen yhteisöhankinta – Veron peruste – Ostolaskuun sisältyvä myyntimaan arvonlisävero – Unionin oikeuden välillinen oikeusvaikutus A oli ostanut Saksasta ja tuonut Suomeen auton, jota arvonlisäverolain yhteisöhankintaa koskevien säännösten mukaan oli pidettävä uutena kuljetusvälineenä. Ajoneuvosta antamansa autoveroilmoituksen yhteydessä A oli esittänyt Tullille ostolaskun, joka oli sisältänyt Saksan…

https://asianajajaliitto.fi/2018/04/saksasta-tuodun-uuden-auton-arvonlisavero-laskettava-hinnasta-johon-ei-sisally-saksan-arvonlisavero/
5.2.2018 Oikeusuutiset

Virolaisen yhtiön osakastoimitusjohtajalla samanlainen oikeus työsuhdeauton verottomaan käyttöön kuin työntekijällä

KHO:2018:21 Autovero – Työsuhdeajoneuvon väliaikainen veroton käyttö Suomessa – Osakkeenomistaja – Toimitusjohtaja Suomessa vakituisesti asuva A oli ollut virolaisen B OÜ:n osakkeenomistaja ja toimitusjohtaja. A oli marraskuussa 2014 hakenut Tullilta autoverolain 34 c §:ssä tarkoitettua lupaa B OÜ:n hänelle antaman työsuhdeajoneuvon väliaikaiseen verottomaan käyttöön Suomessa. Tulli oli hylännyt A:n hakemuksen,…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/virolaisen-yhtion-osakastoimitusjohtajalla-samanlainen-oikeus-tyosuhdeauton-verottomaan-kayttoon-kuin-tyontekijalla/
3.5.2016 Oikeusuutiset

Vahingonkorvausvaatimus EU-oikeuden vastaisesta auton alv:sta (elv) ei ollut vanhentunut

KKO:2016:28 Velan vanhentuminen – Korvausvelan vanhentuminen Vahingonkorvaus – Julkisyhteisön korvausvastuu Euroopan unionin oikeus A oli vuonna 2003 tuonut Suomeen käytetyn henkilöauton, josta oli 7.4.2004 annetulla autoveropäätöksellä määrätty maksettavaksi autoveron lisäksi autoverolle kannettua arvonlisäveroa (elv). A vaati 17.3.2011 valtiolta vahingonkorvausta katsoen, että valtio oli perimällä kyseistä veroa rikkonut Euroopan unionin oikeutta.…

https://asianajajaliitto.fi/2016/05/vahingonkorvausvaatimus-eu-oikeuden-vastaisesta-auton-alvsta-elv-ei-ollut-vanhentunut/
1.10.2015 Oikeusuutiset

Valtiovarainministeriö: Hallitus esittää muutoksia verolakeihin

Hallitus esitti eduskunnalle 28. syyskuuta muutoksia muun muassa tuloverotukseen, valmisteverotukseen, jäte- ja energiaverotukseen sekä autovero- ja ajoneuvoveroon talousarvioehdotuksen yhteydessä Tuloverotusta koskevia muutoksia Asteikon tulorajoja ehdotetaan korotettavaksi noin 1,2 prosentilla. Lisäksi asteikon ylimmän tuloluokan euromääräistä alaraja alennettaisiin nykyisestä 90 000 eurosta 72 300 euroon. Tuloveroasteikko vuodelle 2016 Verotettava ansiotulo, euroa   Vero alarajan…

https://asianajajaliitto.fi/2015/10/valtiovarainministerio-hallitus-esittaa-muutoksia-verolakeihin/
27.2.2015 Oikeusuutiset

Euroopan komissio: Kooste tärkeimmistä rikkomuspäätöksistä – helmikuu

Verotus: Komissio kehottaa Suomea muuttamaan autoverolainsäädäntöään leasing-vuokrattujen ja vuokrattujen ajoneuvojen osalta Euroopan komissio on virallisesti kehottanut Suomea muuttamaan autoverolainsäädäntöään sen varmistamiseksi, että autoverosta kannetaan ainoastaan oikeasuhteinen osuus, kun Suomessa asuva henkilö rekisteröi toisessa EU:n jäsenvaltiossa leasing-vuokratun tai vuokratun ajoneuvon. Tämä koskee tilanteita, joissa ajoneuvon täsmällinen käyttöaika on tiedossa esimerkiksi leasing-vuokraus-…

https://asianajajaliitto.fi/2015/02/euroopan-komissio-kooste-tarkeimmista-rikkomuspaatoksista-helmikuu/