Generic filters
Exact matches only
29.3.2018 Oikeusuutiset

KKO arvioi yhdyskuntapalveluun tuomitsemiseen edellytyksiä

KKO:2018:22 Rangaistuksen määrääminen – Rangaistuslajin valinta – Yhdyskuntapalvelu A oli aikaisemmin tuomittu kerran ehdolliseen vankeusrangaistukseen useista seurustelukumppaniinsa B:hen kohdistuneista pahoinpitelyrikoksista. Noin puoli vuotta tuomion jälkeen hän syyllistyi uudestaan B:n pahoinpitelyyn sekä törkeään rattijuopumukseen. Hänet tuomittiin näistä rikoksista sekä täytäntöönpantavaksi määrätystä ehdollisesta vankeusrangaistuksesta yhteiseen kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä…

https://asianajajaliitto.fi/2018/03/kko-arvioi-yhdyskuntapalveluun-tuomitsemiseen-edellytyksia/
28.3.2018 Oikeusuutiset

KKO:n jäsenen virkoihin esitetään Eva Tammi-Salmista ja Jussi Tapania

Kumpikin toimii professorina Turun yliopistossa Korkein oikeus esittää, että 1.5.2018 vapautuviin jäsenen virkoihin nimitetään professori, oikeustieteen tohtori Eva Tammi-Salminen ja professori, oikeustieteen tohtori Jussi Tapani. Tammi-Salminen (s. 1971) on toiminut koko työuransa erilaisissa yliopistollisissa tutkimus- ja opetustehtävissä kolmessa kotimaisessa yliopistossa, kuten myös tutkijana Suomen Akatemiassa. Hän on työskennellyt jo pitkään…

https://asianajajaliitto.fi/2018/03/kkon-jasenen-virkoihin-esitetaan-eva-tammi-salmista-ja-jussi-tapania/
28.3.2018 Oikeusuutiset

KKO: Muun kuin itsenäisen ja omaperäisen valokuvan suoja kattaa myös toista tekotapaa käyttäen tapahtuvan kappaleen valmistamisen

KKO:2018:21 Tekijänoikeusrikos – Tekijänoikeusrikkomus Valokuva B oli ottanut metsoaiheisen valokuvan, johon hänellä oli tekijänoikeuslain 49 a §:n mukaiset valokuvaajan oikeudet. A oli ilman B:n lupaa maalannut öljyvärimaalauksen, joka vastasi sekä kokonaisvaikutelmaltaan että yksityiskohdiltaan lähes täysin valokuvaa, sekä ottanut maalauksestaan valokuvan ja tarjonnut maalausta ja valokuvan vedoksia myytäväksi. Korkeimman oikeuden ratkaisusta…

https://asianajajaliitto.fi/2018/03/kko-muun-kuin-itsenaisen-ja-omaperaisen-valokuvan-suoja-kattaa-myos-toista-tekotapaa-kayttaen-tapahtuvan-kappaleen-valmistamisen/
28.3.2018 Oikeusuutiset

Ulkomaille verotuksen takia perustettuja yhtiöitä ei samastettu rikosasiassa suomalaiseen yhtiöön

KKO:2018:20 Kirjanpitorikos – Törkeä kirjanpitorikos Veropetos – Törkeä veropetos Osakeyhtiö – Samastaminen Syyttäjä katsoi, että suomalaisen X Oy:n toimintaan oli samastettava yhtiön kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan kahden tanskalaisyhtiön toiminta lentokoneiden myynnissä, koska myynneissä oli tosiasiassa kysymys X Oy:n liiketoiminnasta ja lentokoneiden myynti oli tapahtunut tosiasiassa Suomessa. Myyntien aikana Tanskassa oli…

https://asianajajaliitto.fi/2018/03/ulkomaille-verotuksen-takia-perustettuja-yhtioita-ei-samastettu-rikosasiassa-suomalaiseen-yhtioon/
27.3.2018 Oikeusuutiset

KKO äänesti, oliko suunnattu osakeanti selvästi yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen

KKO:2018:19 Osakeyhtiö – Suunnattu osakeanti – Sulautuminen – Yhdenvertaisuus Osakeyhtiön hallitus oli yhtiökokouksen valtuuttamana tehnyt päätöksen suunnatusta osakeannista. Kysymys siitä, oliko osakeannin suuntaamiselle yhtiön kannalta painava taloudellinen syy ja loukkasiko hallituksen päätös vähemmistöosakkaiden yhdenvertaista kohtelua. (Ään.) KKO:2018:19

https://asianajajaliitto.fi/2018/03/kko-aanesti-oliko-suunnattu-osakeanti-selvasti-yhdenvertaisuusperiaatteen-vastainen/
22.3.2018 Oikeusuutiset

Rivitalohuoneiston vuokrasopimuksen irtisanominen 2,5 kuukauden kuluttua ei johtanut korvauksiin

KKO:2018:18 Huoneenvuokra – Asuinhuoneiston vuokraus – Vuokralaisen oikeus saada korvausta Toiselle paikkakunnalle vakinaisen työn vuoksi muuttaneelle perheelle oli toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella vuokrattu asuinhuoneistoksi rivitalohuoneisto. Vuokranantaja oli irtisanonut vuokrasopimuksen kahden ja puolen kuukauden kuluttua vuokrasuhteen alkamisesta, koska hän aikoi jatkaa asunnon myyntiä. Irtisanomisilmoituksen mukaan irtisanomisaika oli neljä ja puoli kuukautta.…

https://asianajajaliitto.fi/2018/03/rivitalohuoneiston-vuokrasopimuksen-irtisanominen-25-kuukauden-kuluttua-ei-johtanut-korvauksiin/
21.3.2018 Oikeusuutiset

Kommandiittiyhtiön käyttöön perustuva lääkäriyhtiön toimintamalli oli liiketaloudellisilta perusteiltaan suhteellisen ohut ja osin keinotekoinen

KHO:2018:40 Tuloverotus – Henkilökohtaisen tulon verotus – Työpanososinko – Holdingyhtiö – Kommandiittiyhtiö – Veron kiertäminen – Lääkäriyhtiö A oli ollut C Oy:n osakkeenomistaja, ja C Oy oli ollut B Ky:n vastuunalainen yhtiömies. Lääkärien pääsääntöisesti itse omistamat osakeyhtiöt olivat toimineet B Ky:n vastuunalaisina yhtiömiehinä. Kullekin vastuunalaiselle yhtiömiehelle oli B Ky:ssä perustettu…

https://asianajajaliitto.fi/2018/03/kommandiittiyhtion-kayttoon-perustuva-laakariyhtion-toimintamalli-oli-liiketaloudellisilta-perusteiltaan-suhteellisen-ohut-ja-osin-keinotekoinen/
20.3.2018 Oikeusuutiset

Oheishuoltajien luona asunut lapsi voitiin ottaa huostaan ja sijoittaa oheishuoltajien luokse

KHO:2018:39 Lastensuojelu – Huostaanotto ja sijaishuoltoon sijoittaminen – Kokonaisarviointi – Kasvuolosuhteet vanhempien ja oheishuoltajien luona – Lapsen huoltoa ja asumista koskevan määräyksen ja huostaanoton suhde – Lapsen sijoittaminen oheishuoltajansa luokse Viranhaltija oli lapsen asuessa oheishuoltajiensa luona tehnyt hallinto-oikeudelle hakemuksen lapsen huostaanottamiseksi ja sijoittamiseksi oheishuoltajiensa luokse. Hallinto-oikeus oli hylännyt lapsen huostaanottoa…

https://asianajajaliitto.fi/2018/03/oheishuoltajien-luona-asunut-lapsi-voitiin-ottaa-huostaan-ja-sijoittaa-oheishuoltajien-luokse/
16.3.2018 Oikeusuutiset

EU:n tuomioistuimen tuomio korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön

Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2001/83/EY – Ihmisille tarkoitetut lääkkeet – 28 ja 29 artikla – Lääkettä koskeva hajautettu myyntilupamenettely – 10 artikla – Geneerinen lääke – Vertailulääkkeen dokumentaatiosuoja-aika – Osallistuvien jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten toimivalta määrittää dokumentaatiosuoja-ajan alkamisajankohta – Osallistuvien jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivalta valvoa dokumentaatiosuoja-ajan alkamisajankohdan määrittämistä – Tehokas oikeussuoja – Euroopan…

https://asianajajaliitto.fi/2018/03/eun-tuomioistuimen-tuomio-korkeimman-hallinto-oikeuden-ennakkoratkaisupyyntoon/
15.3.2018 Oikeusuutiset

Konsortion kaikkien jäsenten on valitettava, jotta julkista hankintaa koskeva valitus tutkitaan

KHO: Julkinen hankinta – Asiavaltuus – Yritysten yhteenliittymä (konsortio) – Yhteenliitymän tekemä tarjous – Vain joidenkin yhteenliittymän jäsenten tekemä valitus – Valituksen tutkiminen Tarjouskilpailussa tarjouksen oli tehnyt viiden yrityksen yhteenliittymä (konsortio). Näistä yrityksistä neljä oli yhdessä valittanut tehdystä hankintapäätöksestä markkinaoikeuteen. Markkinaoikeus katsoi, että valittajilla ei ollut asiavaltuutta ilman kaikkien konsortion…

https://asianajajaliitto.fi/2018/03/konsortion-kaikkien-jasenten-on-valitettava-jotta-julkista-hankintaa-koskeva-valitus-tutkitaan/