Vastuullisuus sopimusneuvotteluissa – esimerkkejä energiaprojekteista

Asianajajan työ on lähtökohtaisesti vastuullista. Asianajaja on velvollinen lakia ja hyvää asianajajatapaa noudattaen parhaan kykynsä mukaan valvomaan asiakkaansa etua ja oikeutta. Vastuullisuudessa on kuitenkin kyse myös muusta kuin oman asiakkaan edusta.

Vastuu tulevaisuudesta ja minkälaiseksi se muodostuu, on meidän kaikkien käsissä. Asianajajan velvollisuus on tuoda asiakkaansa tietoon parhaan kykynsä mukaan se, mitä asiakkaan tulisi päätöksenteossaan ottaa huomioon, kuten riskit ja mahdollisuudet. Regulaatiotulvan ja aikaisempien säännösten jatkuvan muokkaamisen vuoksi tämä on vastuullisuuden osalta haaste myös neuvonantajille. Lain kirjaimen ja oikeuskäytännön tunteminen eivät enää riitä, vaan asiantuntijuuteen liittyy paljon muuta. Niin sanotuilla soft law -vaatimuksilla on huomattava merkitys.

Vastuullisuus saattaa näkyä jatkossa myös sopimusneuvotteluissa. On mahdollista, että tuttua neuvottelutaktiikkaa täytyy muuttaa, jotta saadaan aikaan sopimuksia, jotka mahdollistavat uudenlaisten uusiutuvien projektien syntymisen ja kokonaan uusien teollisuudenalojen syntymisen. Mikäli neuvonantajat tapaavat neuvottelupöydän ääressä käyttäen vanhoja ja hyväksi todettuja neuvottelumalleja, voi olla, että uudet teollisuudenalat saavat hitaamman lähdön tai eivät lähde nousuun ollenkaan.

Esimerkiksi pitkäaikaisia sähkönostosopimuksia (PPA) käytetään uusiutuvan energian hankkeiden peruspilareina. Kun näitä sopimuksia käytetään osana uudenlaisten uusiutuvan energian hankkeiden kuten vihreän vedyn ja ammoniakin tuotantolaitosten sopimuskokonaisuutta, on niiden sisältö kuitenkin paljon herkempi. Samoin hankkeen lopputuotteen eli vedyn tai ammoniakin ostosopimuksen osalta neuvottelutaktiikka ei välttämättä ole perinteinen, jos haluamme ylipäänsä saattaa näitä projekteja siihen vaiheeseen, että sijoituspäätöksen voi tehdä.

Hankkeiden pankitettavuus (bankability) täytyy miettiä mahdollisesti uusiksi, ja ehkä jatkossa kallisarvoisten raaka-aineiden omistajat pitävät hallussaan avaimet siihen, minkälaiseksi sopimusneuvottelut ja pankitettavuuskriteerit muodostuvat. Joudumme poikkeamaan vanhoista valta-asetelmasta ja neuvottelutaktiikoista. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, että pankitettavuuskriteereistä luovuttaisiin. Pelinappulat vain saattavat uuden teollisuudenalan syntyessä saada uutta painoarvoa, ja tuoreilla näkökulmilla voi olla huomattava merkitys.

Olemme monessa suhteessa täysin uuden äärellä ja se vaatii uudenlaisen työkalupakin asianajajalle. Samalla kun vahdimme asiakkaamme etua, meidän täytyy tämän tehtävän täyttääksemme ja yhteisen vastuullisen lopputuloksen saavuttamiseksi vahtia myös muiden etua luomalla projektirakenteet ja sitä tukeva dokumentaatio sellaiseksi, että noudattamalla lakia ja säännöksiä kokonaisuus on vastuullisesti toteutettu. Pelkkä oman selustan ”turvaaminen” ei siis enää riitä.

Lisää haastetta sopimusneuvotteluihin vastuullisuuden ja kestävyyden osalta tuo se, että monesti neuvotellaan tilanteessa, jossa regulatorinen pohja on vielä kehittymässä eikä vahvistettua lainsäädäntöä ole. Jotta sopimusosapuolet tietävät mihin suuntaan sääntely on kehittymässä, Euroopan Komissiosta monesti ”vuotaa” kesken lainsäädäntöprosessin tulevasta regulaatiosta versioita, jotka lainsäätäjien ajatusmaailmaa avatessaan muokkaavat sopimusneuvotteluja ja asetelmia neuvottelijoiden välillä.

Tulevaisuudessa tarvitaan energiajärjestelmään joustoja yhä enemmän uusiutuvan energian hankkeiden lisääntyessä ja sähköistymisen edistyessä. Joustoa tarvitaan myös sopimusrakenteisiin. Joustoihin päästään ymmärryksen lisääntyessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.