Somen tietotulva haltuun

Maailma on ollut viimeiset viikot pyörityksessä. Juuri kun ajattelimme, että pandemia voisi olla hallittavissa, Euroopassa syttyi sota. Sodallakin on oikeussääntönsä ja joskus maallikon voi olla vaikea ymmärtää kaikkea, mitä mediassa kirjoitetaan. Kansainvälinen humanitaarinen oikeus on ollut otsikoissa. Mikä ihmeen kansainvälinen rikostuomioistuin? Mikä on sotarikos? Olemme kriisin keskellä myös huomanneet, miten valtavan merkittäviä sosiaalisen median kanavat, kuten Twitter, ovat tiedonvälityksen ja -saannin kannalta. Volodymyr Zelenskyi käyttää erinomaisesti sosiaalista mediaa, kun Putin taasen sulkeutuu bunkkeriinsa muun maailman tavoittamattomiin. Toinen on tätä päivää, toinen jää menneisyyteen.

Viestintä sosiaalisessa mediassa on taitolaji. Asianajajaliitolla on kaksi media-asianajaa, allekirjoittanut sekä kollegani Jussi Ikonen. Tehtävänämme on selventää suurelle yleisölle oikeudenhoitoon liittyviä kysymyksiä, selkokielisesti ja ihmisläheisesti. Keskustelua käydään usein nimenomaan Twitterissä. Se on työkalu, ei itseisarvo, jolla viestin voi saada perille, ja käyttäjällä on tosiaan oltava asiaa, jotta viestintä siellä toimii ja on tehokasta.

Oikeudenhoidon ymmärrettäväksi tekeminen laajalle yleisölle somessa on ajoittain mielestäni haastavaa. Käyn ensinnäkin monesti keskustelua vain kollegojen kanssa. Tuomareiden, syyttäjien ja asianajajien kesken pohdimme milloin mitäkin oikeudenhoidon haastetta tai tuoretta oikeustapausta. Miten saamme maallikot mukaan keskusteluun ja pois oikeuskuplamme ulkopuolelle? Miten tavoittaisimme mahdollisimman laajasti ne ihmiset, joille oikeudenhoito on epäselvää ja joilla on väärää tietoa asiasta?

Myös kielellä on valtava merkitys. Huomaan, että saatan omasta mielestäni puhua selvästi ja käytän kieltä, joka saa kyllä kollegat nyökyttelemään (taikka pudistelemaan päätään!), mutta osaanko puhua työstäni siten, että joku muu kuin juristi ymmärtää mitä sanon?

Somessa tarvitaan rohkeutta. Meillä juristeilla on tapana puhua kieli keskellä suuta, varoen sanojamme ja taiteillen tarkkaan harkitun asiaesittelyn kanssa. Tämä on usein tärkeää asiakastyössämme, mutta huomaan, että saatamme helposti pidättäytyä harmaassa hissipuheessa myös yleisessä keskustelussa. Tämä johtaa pahimmillaan siihen, että emme joko sano mitään (ainakaan mitään yleisesti ymmärrettävää) tai vaihtoehtoisesti toistelemme vain, että ”toisaalta, ja toisaalta”. Ihailenkin kollegojani, kuten Hanna-Maria Seppää ja Jussi Sarvikiveä, jotka käyttävät Twitteriä rohkeasti ja sujuvasti. Heillä on mielenkiintoisia, dynaamisia ja asiapitoisia somesisältöjä.

Ehkäpä harjoitus tekee mestarin. Se edellyttää, että me asianajajat puhumme työstämme avoimesti, ihmisläheisesti ja selkokielellä sekä mielellään sellaisilla areenoilla, joissa voimme tavoittaa muitakin ihmisiä kuin kollegojamme. Ja voimme keskustella, emmekä vain pledeerata.

Liiton uutena media-asianajajana aion siirtää face-to-face keskustelun sosiaaliseen mediaan. Toivon, että sosiaalisen median tietovyöryn alla voimme puhua avoimesti ja rohkeasti omasta alastamme sekä oikeudenhoidosta, sen haasteista ja tulevaisuudennäkymistä. Toivon, että voimme selkeyttää valloilla olevaa tietoa ja mahdollisesti myös oikaista ja korjata väärää tietoa. Toivon myös, että mahdollisimman moni osallistuu keskusteluun sosiaalisessa mediassa, rohkeasti ja rakentavasti. Meillä kaikilla on varmasti paljon sanottavaa työstämme ja ylipäätään oikeudenhoidosta, ja toivon, että osaamme keskustella siitä selkeästi, avoimesti ja asiallisesti mahdollisimman laajan yleisön kanssa.

Kuten Ukrainan presidentin jokapäiväinen vaikuttava esimerkki osoittaa, selkeällä viestinnällä on valtava voima somessa, mediassa ja joka paikassa – niin sodassa kuin rauhassa.