Raha ja riippumattomuus

Raha ei tuo onnea, sanotaan. Mutta raha tuo riippumattomuutta.

Vallan kolmijako on Suomenkin perustuslain yksi perusta. Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta. Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

Kunkin valtiomahdin tulisi olla kykenevä hoitamaan omat tehtävänsä, jotta valta on jakautunut tasapainoisesti. Toisin kuin eduskunta lainsäädäntö- ja budjettivallan käyttäjänä, hallitus ja ministeriöt edellä mainittujen asioiden valmistelijoina ja toimeenpanovallan käyttäjinä, tuomiovalta ei valtiomahdeista ainoana osallistu päätöksentekoon siitä, millainen rahoitus sillä on käytettävissään. Jotta tuomioistuinlaitos voi hoitaa sille kuuluvan tehtävän tuomiovallan käyttäjänä, sen on saatava tehtäviensä hoitoon riittävät resurssit. Saadut määrärahat ovat mittari, jonka kautta tuomioistuinlaitos arvioi muiden valtiomahtien toiminnan tuloksellisuutta.

Valtioneuvoston selonteossa oikeudenhoidosta oikeudenhoidon rahoitusvajeeksi on laskettu 90 miljoonaa euroa. Tuomioistuinvirasto on ilmoittanut, että mainitusta summasta tuomioistuimille on oikeudenkäyntien keston lyhentämiseksi kohdistettava pysyvästi 30 miljoonaa euroa ja lisäksi useampana vuonna 8 miljoonaa euroa tuomioistuimien nykyisten ruuhkien purkamiseksi. On helposti havaittavissa, että muut valtiomahdit eivät ole onnistuneet kovinkaan hyvin tuomiovallan rahoituksen turvaamisessa.

Suomalaisen oikeudenkäynnin kaksi suurinta ongelmaa ovat sen kustannukset ja kesto. Kestoon voidaan vaikuttaa kolmella tavalla:

1. kehittämällä menettelytapoja,
2. uudistamalla lainsäädäntöä ja
3. lisäämällä oikeudenhoidon rahoitusta.

Kaikkia kolmea edellä mainittua tarvitaan, jotta oikeudenkäynnin kestoa voidaan lyhentää, mutta kaksi ensimmäistä keinoa eivät pelkästään auta, jos tuomioistuimien rahoituksen määrä ei pysyvästi nouse nykyisestä. Oikeudenkäyntien keston ja tuomioistuinlaitoksen saamien määrärahojen välillä on suora yhteys. Käsittelyaikojen pituus tuomioistuimissa on poliittinen päätös.

Valtioneuvoston selonteossa ja lakivaliokunnan siitä antamassa mietinnössä on oikea havainto siitä, että oikeudenkäyntien pitkä kesto vaarantaa kansalaisten luottamusta tuomioistuinlaitoksen toimintaan. Kun oikeudenkäyntien kesto on suorassa yhteydessä tuomioistuinlaitoksen rahoitukseen, säätelemällä tuomioistuinten rahoituksen määrää muut valtiomahdit voivat säädellä kansalaisten luottamusta tuomioistuimiin. Muulla maailmassa on syntynyt tilanteita, jossa muilla valtiomahdeilla on ollut intressi heikentää kansalaisten luottamusta tuomioistuimiin. Professori Panu Minkkisen 21.10.2021 julkaisema blogikirjoitus ”When institutions disagree: looking behind constitutional competences” johdattaa ajattelua syvällisesti tällaisen tilanteen lähtökohtiin ja seurauksiin.

Tuomioistuinlaitoksen pysyvän rahoituksen eli perusrahoituksen puutetta on paikattu vuosittaisilla määrärahoilla, joilla tuomioistuimien ruuhkautumista nykyistä pahemmaksi on saatu lievitettyä. Talousarviossa vuosittaisia määrärahoja on perusteltu eri vuosina eri asiaryhmien ruuhkautumisella tuomioistuimissa. Talousarvioissa on siten osoitettu määrärahoja tiettyjen asiaryhmien ruuhkanpurkuun. Edellä mainittu tarkoittaa sitä, että määrärahoja osoitetaan ruuhkien purkamiseen poliittisesti tarkoituksenmukaisissa asiaryhmissä. Tuomioistuinlaitos on tälläkin tavoin rahan kautta poliittisessa ohjauksessa. Puutteellinen pysyvä rahoitus johtaa puutteelliseen riippumattomuuteen.

Jos tuomioistuimien riittävää pysyvää rahoitusta ei haluta turvata, vuosittaiset kehyksen ylittävät ruuhkien purkamiseen tarkoitetut määrärahat olisi osoitettava yleisesti kaikille tuomioistuimille. Tuomioistuinviraston lakimääräinen tehtävä on jakaa määrärahat oikeusturvan parhaiten toteuttavalla tavalla.

Poliittiselle päätöksentekojärjestelmälle oikeampi tapa, kuin määrärahan kohdentaminen määrätylle asiaryhmälle, on säätää asiaryhmä lailla kiireelliseksi. Tämä keino on tosin jo menettänyt merkityksensä, kun esimerkiksi apulaisoikeusasiamiehen 6.2.2023 antaman ratkaisun mukaan yli puolet kaikista hallinto-oikeuksiin saapuvista asioista on eri laeissa säädetty käsiteltäväksi kiireellisinä. Apulaisoikeusasiamies toteaa osuvasti, että yhden asiaryhmän säätäminen viivyttää muiden kuin kiireelliseksi säädettyjen asioiden käsittelyä. Kiireelliseksi säätäminen ei ole keino oikeudenkäyntien keston lyhentämiseksi, jos ruuhkien purkuun ei samalla osoiteta riittäviä määrärahoja.

Suomen Asianajajaliiton kustannukset katetaan asianajajilta kerättävillä maksuilla. Tämä luo taloudellisen riippumattomuuden valtiosta. Tällä on merkitystä etenkin rikos- ja hallintolainkäytössä, jossa asianajajan päämiehen vastapuolena on usein valtio. Riippumattomana oikeusvaltion turvaaminen on helpompaa.

Kirjoitus on osa Oikeusvaltion puolustajat -blogisarjaa, jota Asianajajaliitto julkaisee kevään 2023 aikana.