Asianajajan työkalupakilla kohti uutta

Minulla oli vuodenvaihteessa kunnia vastaanottaa Vuoden Asianajaja -palkinto 2022. Helsingin Asianajajayhdistys jakaa tunnustuksen vuosittain ammatillisesti ansioituneelle ja rohkeana esikuvana toimineelle asianajajalle. Tunnustuksen saaminen tuntui todella merkitykselliseltä, erityisesti juhlallisissa tunnelmissa Vanhalla Ylioppilastalolla, mutta myös näin jälkeenpäin, kun olen siirtymässä pois asianajoalalta sijoittajaksi teollisuusteknologiainnovaatioiden pariin.

Palkinnon yhteydessä minua pyydettiin kirjoittamaan blogi siitä, mikä tekee hyvän asianajajan, ja mitä asianajajan työkalupakkiin sisältyy. Itselleni tärkeä teema on myös, miten nämä asianajajan taidot voivat mahdollistaa erilaisia kiinnostavia uravalintoja, kuten itselleni on nyt käynyt.

Ammattikunnassamme tai Suomessa laajemminkin vallitsee kenties liian professiokeskeinen suhtautuminen urapolkuihin, jos vertaa vaikkapa angloamerikkalaisen maailmaan. Englannin kielessä ei edes taida olla sellaista ilmaisua kuin ”oman alan työt”, vaan työn kautta vasta opitaan.

Suomeenkin toivoisi lisää ajattelun vapautta ja rohkeutta yhdistellä eri aloja ja uria.

Kun pohdin siirtymistä tutusta ja turvallisesti asianajoroolista mukavuusalueeni ulkopuolelle, huomasin, että innostavaan mahdollisuuteen tarttumista esti vain oma vääristynyt ajattelumalli siitä, että asianajajan kuuluisi pysyä ennalta määritellyllä polullaan ja juristilokerossaan. Tämä olisi edustanut niin sanottua muuttumatonta ajattelutapaa (fixed mindset), jossa uusien taitojen opettelu koetaan hankalaksi ja osaamattomuuden ajatellaan kertovan kyvyttömyydestä. Epäonnistumisia pyritään välttämään, ja tärkeää on näyttää hyvältä ulospäin.

Ajattelutavoilla on tieteellisesti todistettu olevan keskeinen rooli oppimisessa ja motivaatiossa. Ne ohjaavat, miten suhtaudumme elämässämme eteen tuleviin mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston psykologian professorin Carol Dweckin tutkimuksen mukaan ihmisen toimintaa selittävät ajattelutavat voidaan jakaa kahteen: muuttumattomuuden ajattelutapaan (fixed mindset) ja kasvun ajattelutapaan (growth mindset). Kasvun ajattelutapa mahdollistaa tarttumisen uusiin mahdollisuuksiin ja uusien taitojen opettelun. Vastoinkäymiset nähdään osana kehittymisen prosessia, eikä niistä aiheudu häpeää tai kolahdusta itsetunnolle. Dweckin tutkimukset voidaan myös nähdä kannustavan kohti rohkeaa kokeilujen ja virheistä oppimisen kulttuuria työpaikoilla.

Kun hyppään nyt sijoittajan rooliin kasvun ajattelutavan rohkaisemana, otan juristityöstä mukaani monipuolisen työkalupakin. Sain tilaisuuden pohtia tätä työkalupakkia myös Juristiuutisten jutussa, joka koski osakkuutta asianajotoimistossa. Haastattelussa kysyttiin, miten polku asianajotoimiston osakkaaksi voi kulkea, ja mitä ominaisuuksia partnerilta kaivataan. Kiteytettynä vastasin suurin piirtein, että asianajajan tulisi asiantuntijatehtävästään huolimatta olla moniosaaja. Lisäksi osakkuus ei välttämättä ole uran päätepiste. Ja vaikkei sitä aina ehkä sellaiseksi mielletä, asianajajan työkalupakki on yllättävänkin laaja, kuten asianajajakollegani Matti Tyynysniemi osuvasti kuvaa Advokaatti-kolumnissaan. 

Juristiammatin vaatimukset sisältävät paljon muutakin kuin oikeudellisen asiantuntemuksen, kuten yritystoiminnan ymmärtämistä, viestintä- ja kaupallisia taitoja, projektinhallintaa, organisointia ja aikatauluttamista, loogista päättelyä ja toki maalaisjärkeäkin. Työkaluista ei voi myöskään unohtaa sosiaalisia taitoja, ihmistuntemusta ja empatiakykyä, tiimityöskentely- ja johtamistaitoja, yleisen elämänkokemuksen ja yleissivistyksen merkitystä, ja ehkä kaikkein tärkeintä: itsensä johtamista. Kollegani onnistuu kiteyttämään olennaisen itsensä johtamisessa todetessaan, että ammattitaito on kyky järjestää palapelinsä niin, että voi hyvin elämässään ja työssään osana sitä.

Tähän lisäisin vielä sen, että on tärkeä myös hyväksyä, ettei se palapeli aina pysy järjestyksessä. Välillä voi tuntua, että korttitalo huojuu. Keskellä ruuhkavuosia omalla kohdallani näin on esimerkiksi käynyt, kun lapsen hoitokuviot ovat yllättäen menneet uusiksi ja lapsi seuraakin mukaan työhaastatteluun, jossa haastattelemani kandidaatti yllättyy neukkarin muuttuessa leikkinurkkaukseksi. Maailma ei siitä kuitenkaan kaatunut, ja rekrytointi meni maaliin. Toivoinkin mainitussa Juristiuutisten haastattelussa asianajoalalle lisää erilaisia esikuvia ja malleja, sekä inhimillisten arvojen esiintuomista.

Minulle olikin erityisen merkityksellistä, että Vuoden Asianajaja -palkinnon perusteluissa korostettiin ammatillisen ja akateemisen panostuksen lisäksi juuri inhimillisten arvojen esiintuomista ja yhteensovittamista vaativaan työhön. Näin 2020-luvulla kuitenkin toivoisi, että inhimilliset arvot ja armollinen suhtautuminen elämän palapelin hetkittäiseen kaaokseen olisivat osa jokaisen työtä ja työyhteisöä. Eikö se ole edellytys sille, että työtä tehdään kestävällä tavalla?

Kiitos Helsingin Asianajajayhdistys Vuoden Asianajaja -tunnustuksesta, ja kiitos asianajajakollegoille, asiakkaille ja yhteisölle tähänastisesta matkasta ja oivalluksista! Tällä työkalupakilla on hyvä jatkaa eteenpäin avoimin mielin kohti uusia oppeja.