KKO hylkäsi syytteen avunannosta väkivaltarikokseen – ei näyttöä tahallisuudesta

21.8.2024 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KKO:2024:49 Rikokseen osallisuus – Avunanto – Tahallisuus

A oli käsitellyt tyhjää postipakettia ja luovuttanut omistamansa henkilöauton kahden tuntemattomaksi jääneen henkilön käyttöön. Nämä kaksi tuntematonta henkilöä olivat menneet autolla asianomistajan asunnolle ja saaneet tyhjää postipakettia verukkeena käyttäen asianomistajan avaamaan asuntonsa oven. Tämän jälkeen asianomistajaan oli kohdistettu tämän asunnossa ruumiillista väkivaltaa.

Kysymys siitä, oliko A:n menettelyssä kysymys rangaistavasta avunannosta ja täyttyikö avunantorikoksen edellyttämä tahallisuus.

16. Korkein oikeus toteaa, että tyhjää postipakettia on tässä tapauksessa käytetty päärikosten toteuttamisessa. Auto on puolestaan edesauttanut tekijöiden pääsyä tekopaikalle sekä poistumista teon jälkeen. Molemmat mainitut toimet ovat edistäneet päärikosten tekemisen mahdollisuutta. Korkein oikeus katsoo, että A:n selvitetyksi katsottu menettely voi tulla arvioitavaksi rangaistavana avunantona tuntemattomiksi jääneiden tekijöiden B:hen kohdistamaan väkivaltarikokseen sekä kotirauhan rikkomiseen, mikäli A:n katsotaan toimineen tahallisesti.

24. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että asiassa esitetty selvitys A:n toiminnasta ei erikseen tai kokonaisuutena arvioiden osoita, että A on ollut syytteessä kuvattujen keskeisten avunantotoimien eli postipaketin valmistamisen ja auton luovuttamisen aikana tietoinen B:hen kohdistuvan väkivaltarikoksen tekemisestä tai että hänen on täytynyt pitää tällaista varsin todennäköisenä. Korkein oikeus katsoo, että A:n tahallisuudesta B:hen kohdistetun väkivaltarikoksen tekemisestä jää siten varteenotettava epäily. Syyte kohdassa 1 on näin ollen hylättävä.

KKO:2024:49

 

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments