Hakuilmoitus: Asianajajaliiton valiokunnat ja asiantuntijaryhmät toimikaudelle 2024–2026

29.5.2024 | Tiedotteet

Asianajajaliiton hallitus valitsee elokuussa 2024 seuraavaksi kahdeksi vuodeksi jäsenet valiokuntiin ja asiantuntijaryhmiin.

Valiokuntien tarkoituksena on avustaa hallitusta valiokuntien toimialan mukaisissa asioissa. Valiokunnan tehtävänä on seurata oman toimialansa asioita, toimia kyseisen sektorin asiantuntijaryhmänä ja tehdä aloitteita hallitukselle toimialaansa koskevista asioista. Hallitus määrää keskuudestaan valiokunnille puheenjohtajat.

Asiantuntijaryhmien tehtävänä on toimia Asianajajaliiton oikeudenalakohtaisen asiantuntemuksen ryhminä. Asiantuntijaryhmien tehtäviin kuuluu muun muassa Asianajajaliiton oikeuspoliittiseen työhön osallistuminen omalla vastuualueellaan, lausuntojen valmistelu, kuulemisiin osallistuminen Asianajajaliiton edustajina esimerkiksi lainsäädäntöhankkeissa sekä aloitteiden valmistelu yhteistyössä Asianajajaliiton henkilökunnan kanssa. Asiantuntijaryhmät työskentelevät läheisessä yhteistyössä Asianajajaliiton toimiston oikeuspoliittisen juristin kanssa.

Asianajajaliiton hallitus valitsee jäsenet valiokuntiin ja asiantuntijaryhmiin elokuussa 2024 ja toimikausi on 1.10.2024–30.9.2026. Jäsenten valinnassa otetaan huomioon se, että toimielimen jäseneksi tulisi edustetuksi riittävä alueellinen tasapaino, eri sukupuolten edustus, työuran eri vaiheissa olevien jäsenten edustus ja se, että yhdessä asiantuntijaryhmässä tai valiokunnassa olisi lähtökohtaisesti vain yksi edustaja toimistoa kohden. Valiokunnissa ja oikeudellisissa asiantuntijaryhmissä voi olla mukana myös Euroopan asianajajaliittojen neuvoston CCBE:n kansainvälisissä asiantuntijakomiteoissa olevia henkilöitä niin sanottuina CCBE-edustajina. Heidän tehtävänään on toimia linkkinä ja varmistaa esimerkiksi lainsäädäntökehitystä koskeva tiedonvälitys eurooppalaisen ja kansallisen oikeuspolitiikan välillä.

Päättyvällä toimikaudella valiokuntia on ollut 6 ja asiantuntijaryhmiä 19, jotka on esitelty seuraavassa. Hallitus saattaa vielä täsmentää valiokuntien ja asiantuntijaryhmien tehtäviä myöhemmin. Kaudelle 2024–2026 avataan hakuun aiempien asiantuntijaryhmien lisäksi myös uusi perus- ja ihmisoikeuksien asiantuntijaryhmä, jonka tehtäviin tulee kuulumaan erityisesti perus- ja ihmisoikeuksiin, valtiosääntöoikeuteen sekä oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvien lausuntojen ja kannanottojen valmistelu.

Kaikkien valiokuntien ja asiantuntijaryhmien jäsenyydestä kiinnostuneiden asianajajien tulee jättää tietonsa tästä avautuvalla lomakkeella viimeistään 20.6.2024. Muistutamme vielä, ettei kenenkään kausi jatku automaattisesti. Lisätietoa hakuprosessista: jonni.veikkonen@asianajajaliitto.fi.

Valiokunnat

Ammatillinen valiokunta
Tehtävät: Asioiden valmistelu hallitukselle: ammatinharjoittamiseen ja jäsenyyteen liittyvistä asioista sekä asianajajien työhyvinvointikysymyksistä.

Eettinen valiokunta
Tehtävät: Asianajajaoikeudelliseen ja -eettiseen sääntelyyn liittyvät tulkintakysymykset, asianajajakunnan uudet ilmiöt ja tapaohjeiden/Asianajajaliiton sääntelyn peilaaminen näihin kysymyksiin.

Koulutusvaliokunta
Tehtävät: Asianajajaliiton täydennyskoulutuksen suunnittelu sekä vuotuisen Asianajajapäivän ohjelmasuunnittelu.

IT-valiokunta
Tehtävät: Asianajoalan teknologiaan ja tietoturvaan liittyvien kysymyksien ja teemaan liittyvän lainsäädännön erityiskysymyksien käsittely.

Nuorten valiokunta
Tehtävät: Vuotuisen Nuorten asianajajien päivän sekä nuorten asianajajien ja juristien tapahtumien sekä koulutusten suunnittelu.

Sovitteluvaliokunta
Tehtävät: Sovintomenettelyn edistäminen ja esilletuominen sekä sovittelukoulutuksien järjestäminen.

Oikeudelliset asiantuntijaryhmät

1. Arvopaperimarkkina- ja rahoitusoikeus
2. Hallinto-oikeus
3. Immateriaalioikeus
4. Insolvenssioikeus
5. Kiinteistö- ja rakennusoikeus
6. Kilpailuoikeus
7. Kuljetus- ja liikenneoikeus
8. Oikeusapu
9. Perhe- ja perintöoikeus
10. Perus- ja ihmisoikeudet*
11. Rikosoikeus
12. Rikosprosessioikeus
13. Siviiliprosessioikeus
14. Sopimusoikeus ja kuluttajansuoja
15. Teknologia, viestintä ja tietosuoja
16. Työoikeus
17. Vakuutus- ja vahingonkorvausoikeus
18. Vero-oikeus
19. Yhtiöoikeus
20. Ympäristöoikeus

* Ryhmän tehtäviin tulee kuulumaan erityisesti perus- ja ihmisoikeuksiin, valtiosääntöoikeuteen sekä oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvien lausuntojen ja kannanottojen valmistelu sekä muiden asiantuntijaryhmien tukeminen siltä osin, kun niiden substanssialalla olevilla lainsäädäntöhankkeilla on perus- ja ihmisoikeusvaikutuksia.