Kahdesti sivullista purrut koira määrättiin tapettavaksi.

12.1.2024 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KKO:2024:5 Eläimen vartioimatta jättäminen – Eläimen tappamismääräys

A:n koira oli kahdella eri kerralla yllättäen ja provosoimatta purrut ohi kävellyttä henkilöä. Koiraa oli kummassakin tapauksessa ulkoiluttanut A:n alaikäinen tytär. Korkein oikeus katsoi, että eläimen vaarallisuuden vuoksi koira oli määrättävä tapettavaksi. (Ään. 4-1)

7. Korkein oikeus katsoo, että eläimen tappamismääräyksen arvioinnissa lähtökohtana on määräyksen luonne turvaamistoimenpiteenä. Sen tarkoituksena on estää uhka, joka vaarallisena pidettävästä eläimestä tulevaisuudessa todennäköisesti aiheutuu ulkopuolisten turvallisuudelle. Määräys on perustettava asiassa saatuun selvitykseen eläimen vaarallisuudesta sekä tuomioistuimen arvioon siitä, onko eläimen aiheuttama vaara estettävissä asianmukaisella valvonnalla.
8. Vaarallisuusarvioinnissa eläimen yksilölliset ominaisuudet, kuten koko, luonteenomainen käytös ja tunnettu toimintamalli tavallisesti toistuvissa tilanteissa ovat keskeisessä asemassa. Tämän ohella on lain esitöistä ilmenevin tavoin annettava merkitystä sille, millä tavoin eläimen omistaja on eläimen valvontaan liittyvillä toimenpiteillään pyrkinyt estämään eläimen toiselle aiheuttamaa vaaraa. Eläimen valvonnan järjestämisellä ja siihen liittyvillä olosuhteilla on arvioinnissa sitä suurempi merkitys, mitä vähäisempi vaara eläimen ominaisuuksista voidaan katsoa aiheutuvan. Selvää on, että yksikin ihmisen henkeä tai terveyttä vakavasti vaarantava eläimen hyökkäys on riittävä peruste tappamismääräykselle. Tappamismääräys voidaan antaa myös eläimen aiheuttamien vähemmän vakavien vaaratilanteiden perusteella, jos ne ovat toistuvia ja ilmentävät näin eläimen vaarallisuutta ja omistajan valvontatoimien riittämättömyyttä. Viime kädessä tapauskohtaisesti on harkittava, voidaanko eläimen aiemman käyttäytymisen, sen yksilöllisten ominaisuuksien sekä omistajan eläimen valvontaan liittyvien toimenpiteiden riittämättömyyden perusteella tehdä johtopäätös, että eläimestä voi aiheutua tulevaisuudessa sellaista vaaraa, jonka ehkäisemiseksi on perusteltua määrätä eläin tapettavaksi.

KKO:2024:5

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments